Miten kasvattaa lapsista ja nuorista vahvoja kuluttajia

Kuluttajan valta ei ole vain sen varassa, että äänestämme jaloillamme. Jos niin olisi, yrityksen ja kuluttajan välinen tasapaino olisi kyllä kallistunut myyjän eduksi. Vanha periaate ”jokainen katsokoon itse eteensä” ei nykytilanteessa voi toimia vaan meillä on lakisääteiset perusedellytykset tarjonnalle: tuotteiden on oltava turvallisia, informaation riittävää, sopimusten kohtuullisia. Jos ja kun häiriöitä sopimuksen täyttämisessä tapahtuu, kuluttajan on päästävä oikeuksiinsa.

Kuluttajapolitiikalla pyritään tasapainottamaan kuluttajan asemaa säätämällä kuluttajan perusoikeuksista.

EU on usean vuoden ajan panostanut kuluttajasäännösten käytännön toimeenpanoon. Komission aloite eurooppalaisen kuluttajaoikeuden uudistamiseksi ”New Deal For Consumers”, jatkaa ehdottamalla, että kuluttajilla olisi todellinen mahdollisuus hyvityksiin yrityksen rikkoessa kuluttajasäännöksiä.

Kun voimme luottaa siihen, että perussäännösten toimeenpano on tehokasta, riittää paremmin aikaa ja halua etsiä parasta vaihtoehtoa markkinoilta.

Kuluttajalla on todellista valtaa – kannattaa kilpailuttaa yrityksiä, vaikuttaa tarjontaan ja pitää kiinni oikeuksistaan.

Kyse ei ole yleisestä asiakastyytyväisyydestä vaan siitä onko meillä aito mahdollisuus valita, voimmeko oikeasti hyödyntää markkinoiden toimintaa ja saammeko rahoillamme mitä ajattelimme saavamme.

Meillä on nykyään paremmat syyt luottaa markkinoiden toimivuuteen. Lainsäädännön tehokkaan toimeenpanon ohella saamme netistä enemmän ja nopeammin tietoja tarjonnasta samalla kun pystymme jakamaan kokemuksiamme. Kun teknologia sujuvoittaa toimintoja ja tietosuoja-asetus antoi oikeuden omiin tietoihinsa, kykenemme paremmin olemaan todellisena päättäjänä ja saamaan itsellemme soveltuvampia tuotteita.

Tietosuoja-asetuksen avaama mahdollisuus omien tietojen (MyData) käyttöön kilpailuttamisessa, merkitsee sitä, että yrityksen on syytä kunnioittaa kuluttajaa ja tarjota kuluttajan käyttäjäprofiiliin sopivia tuotteita.

Kun markkinoille syntyy digitaalisia vertailutyökaluja, joihin voimme syöttää omat mieltymyksemme ja käyttäjäprofiilimme on aiempaa paljon helpompi paitsi löytää itselle paras tuote, myös liikkua markkinoilla enemmän. Esimerkiksi emme enää niin helposti jää kanta-asiakkaiksi, jos hintaedut tarjotaan vain uusille asiakkaille. Lisäksi tulossa on lohkoketjuteknologia, joka antaa meille paremmat mahdollisuudet selvittää tuotteen ympäristövaikutuksia, alkuperää ja valmistusolosuhteita.

Tunnekasvatusta osana kuluttajakasvatusta
Onko kuluttaja sitten kuningas? Tuoko teknologia automaattisesti selkeyttä ja helppoutta, vertailtavuutta ja itsenäisyyttä päätöksentekoon? No ei.

Meidän aivomme pysyvät ennallaan ja teknologia avaa myös uusia mahdollisuuksia meidän ohjailuumme. Siksi on erityisen tärkeää, että mahdollisimman varhain opitaan Kahnemannin kuvaaman systeemi 1:n ja systeemi 2:n ero. Kun koira näkee jotain herkkua, se ei aprikoi toimiako vai ei. Se syöksyy syömään. Me eroamme koirasta siinä, että systeemi 1:n automaattiohjauksen rinnalla on päätöstä punnitseva systeemi 2. Emme heti ota sitä mikä houkuttaa. Meitä sitovat paitsi sosiaaliset säännöt myös sen pohtiminen, onko päätös meille hyväksi, onko meillä varaa siihen, tarvitsemmeko kohdetta ihan oikeasti. Ja joskus mielihalu vaan johdattaa ratkaisuun empimisestä huolimatta.

Mutta kun opimme, että joskus tunteet ja järki kertovat eri viestiä eikä nopea päätöksenteko välttämättä ole fiksua, voimme olla parempia päätöksentekijöitä.

Vastassa on kuitenkin erittäin taitavasti psykologian avulla rakennettuja markkinointitapoja, joiden pääsisältö ei ole niinkään se mitä tarjotaan vaan meille tärkeiden mielikuvien luominen elämän laadun paranemisesta sekä koukuttavien ja mielihyvää luovien hetkien lisääminen teknologian parissa.

Mitä se tarkoittaa lapsille, jotka ovat haavoittuvia? Missä rajat menevät? Aiemmin on ollut yksimielisyys siitä, että lapsiin kohdistuvassa markkinoinnissa ei saa käyttää sellaisia kuvia ja ääniä, joita kuluttaja ei tiedä näkevänsä tai kuulevansa, mutta jotka voivat vaikuttaa kuluttajan valintoihin.

Nyt kognitiivinen psykologia ja tutkimustieto ihmisen käyttäytymisestä on valjastettu pysyttämään kuluttaja jo lapsesta lähtien mahdollisimman pitkään digitaalisen pelin tai sosiaalisen median äärellä.

Suostutteleva suunnittelu (persuasive design) ei sellaisenaan ole moitittavaa – sitä käyttämällä meille myös tarjotaan käyttäjäystävällisiä nettisivuja, joilla on helppo suunnistaa ja edetä ostopolulla. On kuitenkin eri asia vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen niin, että käytetään erityisesti lapsiin vetoavia keinoja tavoitteena saada lapsi viettämään aina pidempiä aikoja pelien tai sosiaalisen median ääressä.

Onko tämä ongelma, jota voidaan hoitaa media- tai kuluttajakasvatuksella vai tarvitaanko sääntelyn rajoja? Ovatko vanhemmat liian vaikeassa tilanteessa, kun neurotieteiden tutkimustuloksia käytetään vasiten kiinnittämään ja koukuttamaan lapsia. Mitä se tarkoittaa lapsille, jotka ovat haavoittuvia? Missä rajat menevät?

“It’s not about the strength of one’s willpower; it’s about behavioral change. And behavioral change is a skill that can be learned.” Jim Marous

Linkit:

Disrupted childhood. The cost of Persuasive Design. Baroness Kidron, Alexandra Evans, Jenny Afia (2018)

Kahneman fast and slow thinking explained. Astrid Groenewegen (2018)


Kirjoittaja

Anja Peltonen toimii kuluttajapolitiikasta vastaavana johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Kuluttaminen metatyönä

Bongasin omassa somevirrassani kaverini jakaman Kodin kuvalehden artikkelin ”Kun kodin metatyö uuvutti minut, lopetin sen – tämä päätöksestä seurasi”. Se kertoo kodeissa tehtävästä metatyöstä. Artikkelin mukaan kodin ja perheen elämän projektipäälliköintiä kutsutaan metatyöksi. Metatyö tarkoittaa vaikkapa juuri harrastusten sekä ruoka- ja vaatehuollon suunnittelu- ja organisointityötä, joka tehdään ennen varsinaista työtä. Tähän kotitalouksien metatyöhön lisään digitaalisen ajan sopimusten hallinnan ja palveluiden käytön organisoinnin, sekä tietysti digitaalisen ajan lastenkasvatuksen.

Jään miettimään mikä meidät uuvuttaa. Onko se perinteinen ruoka- ja vaatehuollon organisointi, aikana, jolloin ruokatalouden pyörittäminen on tehty yhä helpommaksi? Vai kuormittaako meitä sittenkin vastuu taloudesta ja kuluttamisen hallinnasta? Vai palveluiden ostamisen ja käyttämisen taitojen äärirajoilla ponnistelu.

Käyttäytymisen taloustiede näkee kuluttajan epärationaalisena toimijana, joka toimii tunteiden mukaan, vaikka tietää miten pitäisi toimia. Kiireessä ja paineen alla ihminen tekee helpommin harkitsemattomia ratkaisuja. Digitaalinen aika kuormittaa ihmisen päätöksentekoa.

Mainokset ja esimerkiksi digitaaliset kauppapaikat hoputtavat ostamaan, kiirehdi, näytölle nousee tekstejä kuten: ”vain enää kaksi jäljellä”, ”kohdetta katselee lisäksesi neljä ostajaa.” Kodin ja perheen projektipäälliköt suorittavat hankintapäällikön toimia kiireen ja paineen alla.

Fyysinen työ vähenee, hallintatehtävät monimutkaistuvat
Kuluttaja tarvitsee uudenlaista kokonaiskuvaa arjesta, jotta pystyy tarvittavaan metatyöhön. Niin perheiden kuin sinkkujenkin uusi kotitaloustyö on digitaalisen kuluttamisen hallinta ja ajankäyttö. Uskon, että perinteisellä kotitalouden osaamisella ja sen projektipäälliköinnillä on edelleen paikkansa. Sitä tarvitaan, koska on olemassa kuluttamisen ja ostamisen prosessi, joka on läsnä digitaalisessa arjessa jatkuvasti. Se on metatyötä, jota emme tule ajatelleeksi. Sen hallinta on usein jäsentymätöntä, tiedostamatonta ja aikaavievää.

Kuluttajapolitiikassa puhutaan kuluttajan voimaannuttamisesta. Mielestäni kuluttajaa helpottaa, kun on tietoinen siitä, että on hallinnoimassa kahta todellisuutta: reaalimaailman lisäksi myös digiympäristöään. Kuluttaja voimaantuu kun ostoprosessin kokonaisuus on kuluttajalla hallussa ja hän hahmottaa mitä tapahtuu ennen kauppaa, kaupan aikana sekä näkee myös tilanteet kaupanteon jälkeen. Koko ostoprosessin aikana on olemassa oikeuksia ja vastuita sekä hyväksi koettuja toimintamalleja, joita voidaan oppia ja opettaa. Kulutusprosessien hallinta auttaa myös kestävään toimintaan laajemminkin kansalaisena toimittaessa.

Tärkeintä on, ettei digiajan metatyö lamaannuta ihmistä, sillä kotitalouden hallintaa tarvitaan edelleen.

Kuluttajan mediataidot osaksi taloustaitoja

Joulun aika on hyvä aika opettaa kouluissa kuluttajakasvatusta. Ostokehotuksia on kaikkialla ja rahan puutteeseen on tarjolla ratkaisuja kuten: ”Iloitse nyt”, ”Maksa vasta myöhemmin”, ”Me vertailimme lainat puolestasi”…

Lainojen markkinointia on niin televisiossa kuin radiossa, joten perheen pienimmätkin osaavat jo rallatella luotontarjoajien mainosriimejä.

Samalla tavalla kuin säästäminen ja korkolaskut ovat talouskasvatuksen ydintä, myös mainonnanlukutaidon on sitä oltava. Talouskasvatuksen mediataidot on otettava erityisen huomion kohteeksi talouskasvatusta kehitettäessä. Tästä tulin yhä vakuuttuneemmaksi luettuani pari ajankohtaista kirjoitusta luottojen markkinoinnista.

”Älä anna tyhjän pankkitilin jarruttaa!”, otsikoi kuluttaja-asiamies Katri Väänänen viimeisimmän bloginsa. Hän toteaa luottojen markkinoinnista seuraavaa: ”Olennaista on esimerkiksi se, miten päätöksenteon kannalta olennainen tieto esitetään ja miten kuluttajia tuupataan aktiiviseen toimintaan. Kuluttaja voisi esimerkiksi hahmottaa paremmin luoton vaikutuksia menoihinsa, jos hän näkisi ennen luoton nostoa, miten erien suuruus vaikuttaa maksuaikaan ja korkomenoihin.”

Talouteen vaikuttavan tiedon hankinta ja sen sisäistäminen edellyttävät hakijalta yhä enemmän paitsi kykyä analysoida tietoa myös arvioida sen tarkoitusperiä. Aiheeseen pureutuu Tampereen yliopiston Moreenimedian verkkojulkaisun artikkeli: Ilmaisten lainankilpailutussivustojen määrä kasvoi muutamassa vuodessa – ”Asiakkaalle luodaan illuusio, että valta on hänellä” .

Jos jotain palvelua markkinoidaan ilmaisuilla ”kilpailutettu” tai ”vertailtu”, viestin vastaanottajan tulisi kyetä arvioimaan, onko kyseessä pelkästään osa yrityksen markkinointia.
Varsinkaan taloustaitojen opetuksessa ei kannata tyytyä siihen, että kun lainankilpailutussivustoa käytetään, ymmärretään ainoastaan perusasiat lainan hinnan laskemisesta ja omasta rahatilanteesta. Yhtä tärkeä taloudenhallinnan kannalta on ohjata ottamaan selvää, kuka tai mikä taho on tuon tarjotun tiedon tai apuvälineen taustalla. Sen jälkeen pohditaan vielä, mitkä voivat olla markkinoijan tarkoitusperät, mistä se saa tuottonsa ja mitä toimijaa se edustaa.

Kuluttajakasvatusta kehitettämässä ja opettajia kouluttamassa

Kuluttaminen on jatkuvassa muutoksessa. Digitaalisuus tai palvelullistuminen ei sinälläään muuta kuluttajan oikeuksia ja kuluttajataitoja. Niitä vain sovelletaan opetukseen uudenlaisissa toimintaympäristöissä ja uusien ilmiöiden kautta. Uusissa opettajien aineistoissa ja täydennyskoulutuksessa on monesti kysymys uusien opetettavien sisältöjen jäsentämisestä ja yhdistämisestä jo aiemmin hallittuun. Katso videolta esimerkkejä, mitä Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on tehty kuluttajakasvatuksen kehittämiseksi.

 

Linkit videolla mainittuihin julkasuihin:

Elämää älykodissa

Osaava ostaja

Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Ostopolkuun perustuva oppimateriaali

Tietoa ja hakuohjeet maksuttomaan kuluttajakasvatuksen täydennyskoulutukseen:
Osallisuutta kuluttajakasvatukseen

 

Mitä eläminen maksaa? Kohtuullinen kulutus sopiviksi paloiksi pureskeltuna

Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi päivitetyt versiot kohtuullisen kulutuksen viitebudjeteista marraskuun 2018 puolessavälissä. Viitebudjetit on rakennettu yhteistyössä asiantuntijoiden, tutkijoiden ja eri elämäntilanteissa olevien tavallisten kuluttajien kanssa. Etenkin viimeksi mainittujen rooli korostuu viitebudjetteja laadittaessa. Tällä varmistetaan se, että budjetit eivät ole vain ylhäältä päin saneltuja elämisen standardeja, vaan aidosti arkea ja sen menorakennetta kuvaavia.

Viitebudjetteja voi hyödyntää opetus- ja neuvontakäytössä monin eri tavoin.

Ensinnäkin, ne tarjoavat mahdollisuuden pilkkoa omien menojen kaltainen suuri ja monitahoinen kokonaisuus pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin. Sen sijaan, että puhuisimme oppilaiden kanssa rahan käytöstä kokonaisuutena, voimme eriyttää sen vaikkapa asumista tai ruokaa koskeviin menoihin. Näin asian käsittely helpottuu ja vältämme oman talouden asioiden käsittelyssä helposti syntyvän informaatioähkyn tai jopa ahdistuksen.

Pienten kokonaisuuksien kautta päästään takaisin suuremman kokonaisuuden hallintaan. Kun yksittäiset kululuokat on käsitelty, on helppo koota ne yhteen ja miettiä, vastaako oma menorakenne nykyistä tulotasoa ja olisiko jossain kategoriassa vähentämisen varaa. Tätä kautta päästään myös toiseen viitebudjettien helposti hyödynnettävään ominaisuuteen eli omien menojen vertailuun suhteessa muihin.

Me ihmiset, iästä riippumatta, vertailemme mielellämme itseämme ja käyttäytymistämme muihin. Tahdomme tietää, miten oma elämämme suhteutuu monella osa-alueella erilaisiin tilastollisiin keskiarvoihin. Kohtuullisen kulutuksen viitebudjetit mahdollistavat oman elämäntapamme suhteuttamisen siihen, millaisena asiantuntijat, tutkijat ja tavallinen kansa sen kohtuullisena vähimmäistasona näkevät. Tämä on paitsi mielenkiintoista, niin myös kannustavaa; omien menojen kohtuullisempaan suuntaan muuttamisesta kiittävät paitsi lompakko niin myös ympäristö.

Takuusäätiö ja Marttaliitto ovat yhteisessä Rahat riittää -kehittämishankkeessaan (2018-2020) tuottaneet neljästä eri viitebudjettien kotitaloustyypistä infograafit. Näissä perusinformaatio esimerkiksi alle 45-vuotiaan yksinasuvan, lapsiperheen tai eläkeläispariskunnan viitebudjettien mukaisista menoista on muutettu graafiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Infograafeista löytyy myös tyhjä budjettipohja, johon jokainen voi itse kirjata omat pienempiin kategorioihin jaetut menonsa ja verrata niitä kohtuullisen kulutuksen viitebudjetteihin.

Opettajana näen infograafeissa merkittävän osan opetus-, neuvonta- ja ohjaustyön ydintä.

Meidän tehtävänämme on muuttaa vaikeaselkoinen, hankalasti saatavilla oleva tai toisinaan jopa hieman tylsäkin tieto helppokäyttöiseen ja kiinnostavaan muotoon.

Liian valmiiksi emme kuitenkaan aihetta saa pureskella, vaan pyrimme vain herättämään mielenkiinnon ja halun soveltaa tätä tietoa omaan elämään. Näin päästään käsiksi todelliseen oppimiseen, jossa teoria ja konkretia yhdistyvät yksilön arkielämää hyödyttävällä tavalla.

Infograafit ovat vapaasti ladattavissa Takuusäätiön ja Marttojen verkkosivuilta. Toivomme niiden laajaa käyttöä erilaisten kohderyhmien keskuudessa ja kuulemme myös mielellämme kokemuksia niiden käytöstä.


Artikkelin on kirjoittanut Erkki Ukkola, joka toimii hankekoordinaattorina Rahat riittää -hankkeessa Marttaliitossa

Opetuksen ilmiönä ”Black Friday” ja ”Älä osta mitään” -päivä

Alennusmyyntipäivä on paisunut melkeinpä mediailmiöksi muutamassa vuodessa. Oppilaat elävät black Friday viestinnän keskellä ja samaan aikaan vietetään myös ”Älä osta mitään -päivää”.

Nämä kaksi päivää ovat mehukas kuluttaja- ja talouskasvatuksen teema, joita voi tarkastella opetuksessa monipuolisesti ostopolun kautta. Opetuksessa voi esim. roolileikkien kautta tehdä kuvitteellisia ostaa vai ei -harjoituksia.

Tarkoituksena on auttaa oppilaita arvioimaan omaa kulutustaan yhdistämällä kulutuskriittistä ajattelua, kustannus- ja ympäristötietoisuutta sekä tajua kuluttajan oikeuksista.

Black Friday antaa aihetta tarkastella myös omaa toimintaa. On tutkittu, että 70 % hiilijalanjäljestä syntyy yksityisen kulutuksen kautta*.

Aloittakaa opetuksessa haaveiden ja unelmien synnystä. Tutkikaa oppilaiden kanssa Black Friday -mainontaa, mitä ilmoittelua, mitä somemainontaa tai kaupallisia artikkeleita oppilaat ja myös opettaja kohtaavat.

Pohtikaa yhdessä, mitä vaikutuksia mainonnalla voi olla ihmisten käyttäytymiseen. Mitä vaikutusta on sosiaalisella paineella ja vaikkapa selfie-kulttuurilla.  Seuratkaa myös, näkyykö omassa somevirrassa bigdataan perustuvaa mainontaa. Eli tuleeko silmille juuri sitä, mistä on kiinnostunut.

Jos Black Fridayna tarvitsee oikeasti jotakin, pelkän haluamisen sijaan, voi silloin kenties ostaa jonkun tuotteen tai palvelun halvemmalla. Aina ostaessa on tarpeen tuntea oikeutensa kuluttajana. Perehtykää siis kuluttajansuojaan, tutkikaa, miten verkkokaupassa kannattaa maksaa. Ottakaa selvää maksamisen turvallisuudesta. Puhukaa tilanteista, jolloin tuotteen voi vaihtaa. Ihmetelkää yhdessä sopimuksia. Lukekaa palveluiden sopimuksia, mikä onkaan määrä-aikaisen ja toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ero?

Kun ostopolulla kulkee, talous vaikuttaa kuluttajan elämään kaikilla askeleilla. Matematiikan tunnilla voi laskea, miten pienten palvelumaksujen purosta voi tullakin yllättävän iso virta laskettaessa kaikki talouden sopimukset yhteen.

Aina ei ostoksilla kaikki mene niin kuin sovittiin. Tutustukaa siltä varalta kuluttajaneuvontaan  ja reklamaatioapuriin. Kuluttajaneuvonta auttaa silloin kun tuote tai palvelu on ostettu kotimaisesta yrityksestä. Alla olevan videon voi näyttää myös oppitunnilla. Jokaisen oppilaan on hyvä olla selvillä mistä apua saa.

Nykyään nuoret ostavat myös paljon ulkomailta esim. verkkokaupoista. Jos ostos on tehty Euroopasta, silloin ongelmatilanteissa otetaan yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen, joka neuvoo ja auttaa maksutta.

Jos ostos on tehty verkkokaupasta EU:n ulkopuolelta, olet itse vastuussa tuotteiden turvallisuudesta. Ongelmatilanteissa viranomaiset eivät voi auttaa sinua samalla tavalla kuin EU-alueen verkkokaupoista tilattaessa. Myös tästä näkökulmasta on hyvä keskustella oppilaiden kanssa.

*Lähde: Seppälä et al., 2009