Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Hyvät blogin lukijat,

On aika kiittää kuluneesta vuodesta ja palata ensi vuonna taas uusin kujein. Vuonna 2017 blogissa puhututti erityisesti digitaalisuus, älyn tuleminen koteihimme ja sosiaalinen media. Kolmen luetuimman julkaisun kärjessä ovat:

1.Opettaja, hyödynnä tubettajia opetuksessa!

”Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta arvioimaan YouTubesta saamansa tiedon luotettavuutta.”

2. Uusi kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankki on julkaistu

”Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen.”

3. Tunnistavatko oppilaasi mainoksen somessa?

”Nuorten some-käyttäjien onkin tärkeä oppia tunnistamaan mainonta muusta sisällöstä – milloin kyseessä on mainos, milloin aito bloggaajan suositus.”

Jos joku näistä jäi julkaisuhetkellä lukematta, niin laita villasukat jalkaan, ota glögilasi käteen ja käypä kurkkaamassa.

Rauhallista joulun aikaa!

Toivottaa KKK-blogitiimi

Joulun odotusta vuonna 2030

Kulunut vuosi on mennyt digitaalisuutta ja sen vaikutuksia kuluttajan arjenhallintaan pohtiessa. Nyt on aika laittaa tonttulakki päähän ja miettiä jouluisia kuluttajuuden muutoksia. Revitellä samaan tapaan kuin lapsuudessa aineita kirjoittaessani, vaikkapa otsikolla ”Joulu vuonna 2000”.

Jouluna 2030 yhteisöni valmistautuu joulun viettoon. Kasvatusvastuulliset yhteisön aikuiset ovat jo elokuussa kytkeneet lasten tabletteihin päälle joulupukin julkaiseman applikaation. Se on sovellus, joka seuraa lasten selailukäyttäytymistä ja antaa tärkeää tietoa lasten toiveista. Ohjelmassa on myös tonttuominaisuus, jolla voi seurata kiltteyden astetta. Jouluaattona lahjojen lisäksi laitteelta voi ladata joulupukin henkilökohtaisen valmennusohjelman edullisesti. Se on yhteensopiva varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilökohtaisen opetussuunnitelman kanssa.

Yksi yhteisön aikuishenkilöistä on tänä vuonna hankkinut perheelle uusimman Onko energiatehokkuus-ympäristöystävällisyys -järjestelmän, jonka käyttöönotto edellyttää myös konmari 5.0 ohjelman. Sen jälkeen ei mikään yhteisön käyttämistä esineistä ole henkilökohtaisia – koruja lukuunottamatta, vain tavarat ja tilat ovat ympäristön yhteistä.

Tänä vuonna yhteisö, joka asuu kolmella eri mantereella kokoontuu yhteisissä saunatiloissa, illan yhteys luodaan 13G verkossa. Kinkku 4.0 oli kasvamassa yhteistilan seinässä jo toukokuusta alkaen. Se kasvoi vähän heikosti kasvatusjärjestelmässä ilmenneen vian vuoksi, joka pysäytti proteiinin kasvun lähes kahdeksi viikoksi. Yhteisön vanhin keksi kuitenkin laittaa viherlaitteen päälle ja nyt pöytään saadaan uuden kauden levää, joten ruoasta ei ole pulaa.

Silti joulu jännittää: onkohan kaikki palvelusopimukset kunnossa, onko kaikki sopimusehdot nyt luettu ja hyväksytty. Joulustressiä riittää tänäkin vuonna.

Käytä opetuksessa kuluttaja-aiheista joulukalenteria

Euroopan kuluttajakeskus julkaisee jälleen some-joulukalenterin

Euroopan kuluttajakeskus julkaisee jo kolmannen kerran some-joulukalenterin, jonka luukkuja avataan 1.-24.12. Facebookissa ja Twitterissä. Luukkujen takaa paljastuu käytännöllisiä vinkkejä matkustamisesta ja verkko-ostamisesta. Tänä vuonna kalenteri on tehty yhteistyössä Euroopan kuluttajakeskuksen Ruotsin, Tanskan ja Norjan toimipisteiden kanssa.

Seuraa:

Euroopan kuluttajakeskus Facebookiisa: https://www.facebook.com/Euroopankuluttajakeskus

Euroopan kuluttajakeskus Twitterissä: @eccfinland

Lapsen digisivistys syntyy aikuisen kanssa

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Viisautta ja uteliaisuutta älykotiin

Älykeppi vahtii vaaria, vauvan ruokinta-aika ja ruoan koostumus tarkastetaan puhelimen näytöltä, vessapaperin loppuessa painetaan napista ja odotetaan tilauksen saapumista. (https://www.ces.tech/; Wu, Y. & Pillan, M., 2017). Onko älykodissa asuminen tällaista? Jos älykoti kehittyy samaan tahtiin kuin puhelin, asukas kysyy pian: voiko täällä vielä asuakin?

Älylaite kerää ja välittää päivittäistä tietoa sensorien, tunnistimien ja muistin avulla. Käyttäjät voivat puolestaan etäohjata toisiinsa yhdistyviä laitteita. Älylaitteilla pyritään muuttamaan toimintoja hyväksyttävään ja haluttuun suuntaan. Laitteet joko kohentavat tai parantavat käytettävyyttä tai niiden avulla luodaan kokonaan uusia toimintoja sekä tarpeita. Liikkuva elämäntapa hyödyntää monia mobiilisovelluksia. Älykkäissä ratkaisuissa käyttäjä, tuote, toiminta, tietty tilanne ja fyysinen ympäristö niveltyvät yhteen.

Sanakirjamääritelmä kuvaa ”älyä” kykynä selvittää ajattelun avulla asioiden olennaiset piirteet ja yhteydet, käsitys-, oivallus-, ajattelukyky, älykkyys, ymmärrys, intelligenssi, järki. ”Viisaus” puolestaan määritellään järkevyytenä, ymmärtämyksenä, syvällisenä tietämyksenä esim. vanhuuden viisaus, elämänviisaus, valtioviisaus, jälkiviisaus tai oppina, tietona, tietämyksenä esim. kirja-, tietoviisaus. Älykodissa asukkaat tarvitsevat varmasti sekä älyä että viisautta.

Älykodin asukas vuorovaikutuksessa kodin rakennetun ympäristön kanssa

Antropologi Mary Douglas (2000) on kuvannut, että elämään tulevat uudet asiat pyritään sijoittamaan osaksi tuttua järjestystä ja sijoittamaan se ennalta tunnetun järjestelmän osaksi. Mediateknologiaa tutkiessaan Peteri (2006) näki muuutoksia kodin merkityksessä ja pohti onko nätävissä koti markkinapaikkana vai onko ulottuvillamme kodin renessanssi. Ihmiset muokkaavat esineitä, latteita osaksi kodin arkea, mutta samalla esineet muokkaavat arkeamme ja toimintojamme. Uusinta teknologiaa otetaan käyttöön riisumalla niistä oman käytön kannalta turhia ominaisuuksia ja tekemällä niistä näin oman oloisia. Mutta mitä tarkoittaa oman älykodin kustomointi?

Millainen oppimisympäristö älykoti on?

Nykyisessä perusopetuksen opetussuunnitelmassa on seitsemän laaja-alaisen osaamisen kokonaisuutta, ne ovat taitoja, jotka täsmennetään vuosiluokkakokonaisuuksittain (kuvion lähde OPH verkkosivut):

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Monilukutaito (L4)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Nämä tavoitteet siis nousevat esiin kunkin oppiaineen tavoitteissa oppiainelähtöisesti. Oppiminen ei suinkaan pysähdy koulun seinien sisälle vaan ulottuu kokonaisvaltaisesti oppijan elämään. Älykoti onkin oiva oppimisympäristö. Se antaa mahdollisuuksia teknologialukutaidon, hyvinvoointiteknologian, viestintäteknologian oppimiseen. Se haastaa niin uteliaisuutta ja kriittistä ajattelua kuin kannustaa kestäviin valintoihin ja yrittäjyyden uusiin mahdollisuuksiin. Älykoti antaa mahdollisuuksia uuden oppimiseen, mutta vaatii asukkaltaan myös uutta osaamista.

Tämän vuosituhannen osaamistavoitteissa (Binkley et al. 2012) korostetaan ajatelun tapaa, jossa luovuus ja innovaatio, kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu sekä oppimaan oppiminen ja metakognitiiviset taidot korostuvat. Työskentelytavassa kommunikointi ja yhteistyö ovat keskeisiä. Työn tekoon tarvittavien välineiden hallinnassa informaation lukutaito ja tietotekniikan käyttötaidot korostuvat. Elämme osana maailmaa, jolloin globaali ja paikallinen kansalaisuus limittyvät.

Kuluttajalle ja älykodin asukkaalle toivon: viisautta, kriittisyyttä ja loputonta uteliaisuutta uuden oppimisessa. Älyteknologiset sovellukset toivotan tervetulleeksi inhimillisyyden lisänä.

Lähteet

Binkley, M., Erstad, O., Herman, J., Raizen, S., Ripley, M., Miller-Ricci, M. & Rumble, M. (2012). Defining twenty-first century skills. In P. Griffin, B. McGraw & E. Care (Eds) Assessment and teaching of 21st century skills (pp. 17–66). New York: Springer.

Douglas, M. 2000. Puhtaus ja vaara. Tampere. Vastapaino

Peteri, V. 2006. Mediaksi kotiin. Tutkimus teknologioiden kotouttamisesta. Tampereen yliopisto

Wu, Y. & Pillan, M. (2017). From respect to change user behaviour. Research on how to design a next generation of smart home objects from User Experience and Interaction Design, The Design Journal, 20, pp. 3884−S3898, DOI: 10.1080/14606925.2017.1352891

Opetussuunnitelman perusteet 2014

https://www.ces.tech/

 


Kirjoittaja

Hille Janhonen-Abruquah, FT on kotitaloustieteen yliopistonlehtori ja vastaa kuluttajakasvatuksen opetuksesta kotitalosuopettajan suuntautumisopinnoissa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Älyteknologian mahdollisuuksia ja uhkia

Työpaja 3: Asuminen, puhtaus, kierrättäminen, jakaminen ja liikkuminen

Älykotitapahtuman työpajassa keskityttiin älyteknologiaan, teemoina arjen helpottaminen ja liikkuminen paikasta toiseen. Aiheeseen orientoiduttiin erään teknologiaan ja tulevaisuuteen painottuvan videon avulla. Videon päähenkilöllä Frankilla on käytössään yksi laite (puhelin), jonka avulla hän ohjasi erilaisia arjen toimintojaan. Laitteen avulla päivä sujui ongelmitta. Video herätti meissä ajatuksia ja kysymyksiä: Onko arki todella niin sujuvaa teknologian avulla? Onko tällainen elämä laitteiden kanssa tulevaisuutta? Mihin kaikkeen älytekniikkaa tarvitaan? Millaisia kääntöpuolia älytekniikalla on?

Pajassa oltiin skeptisiä liialle älytekniikalle. Videolla Frank pyöräili kuunnellen laitteen ohjeita reagoimatta muuhun ympäristöön. Tuleeko elämästä pelkkää suorittamista älylaitteiden varassa? Jäävätkö ympäristö, sää, luonto ja ihmiset huomiotta? Onko ihminen läsnä vain laitteensa kanssa? Tekevätkö laitteet ihmisestä entistä teknologiariippuvaisemman?

Frankin sujuva arki edellyttää, että kaikilla elinpiiriin kuuluvilla henkilöillä on samat sovellukset. Videossa Frankin työkavereilla oli sama sovellus, jolla he näkivät, keitä työpaikalle on kirjautuneena. Onko tällainen mahdollista oikeassa elämässä? Tällä hetkellä ihmisillä on erilaisia laitteita ja ohjelmistoja, jotka eivät välttämättä kommunikoi keskenään. Johtaako älytekniikka siihen, että kaikilla on oltava saman merkin laitteet?

Pajassa esitettiin tulevia nousevia trendejä, kuten esimerkiksi ‘’helpfull home’’. Tämä termi käsittää arjen hallinnan helpottamisen elektroniikan ja älyn avulla kodeissa. Pohdimme aihetta perheen ja arjen näkökulmasta. Jos tulevaisuudessa kaikki kodin toiminnot, kuten valojen sammutus, pesukoneen käynnistäminen ja oven lukitseminen, tapahtuvat yhdellä laitteella, tällöin kaikilla perheenjäsenillä tulisi olla toimintoja hallitseva laite. Se olisi varmasti hyödyllinen ja arkea helpottava.

Toisaalta toimiiko tällainen lapsiperheessä? Voiko koulutaivaltaan aloittava lapsi huolehtia kodin toiminnoista? Kenellä on ’’päävastuu’’ kodin laitteiden hallinnasta?

Optimaalisin tilanne älykodissa olisi sellainen, että koti tuntisi asukkaansa ja kaikki toiminnot olisi säädetty asukkaille sopiviksi. Se helpottaisi arkea ja esimerkiksi väsyneenä kotiin tulevan ei tarvitsisi ‘’tappella’’ eri laitteiden kanssa.  Mutta entä sitten, jos laitteet kaatuvat? Mitä silloin teemme? Jos kotiovikin toimii sovelluksella ja sähköllä, miten pääsemme edes kotiin?

Pohdimme myös eriarvoistaako älyteknologia ihmisiä. Milloin tällainen on kaikille arkipäivää ja laitteet niin edullisia, että kaikilla on mahdollisuus hankkia niitä? Johtaako tämä uuteen ilmiöön, älytekniikasta syrjäytyneisiin?

 


Kirjoittaja

Artikkelin on kirjoittanut kotitaloustieteen maisteriopiskelija Juulia Lehtimäki. Hän suoritti ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.

Kodin älyratkaisujen hankinnoissa hyvät neuvot ovat tarpeen

Työpaja 5: Kotitalouden sopimukset

Älykoti-tapahtuma herätti ryhmämme pohtimaan erilaisia älykodin toimintoja sekä minkälaisia tietoja ja taitoja kuluttaja tai kuluttajuuteen kasvava oppilas tarvitsee. Yhteiskunta ja sen myötä kotitaloudet ovat jatkuvassa muutoksessa teknologian kehittyessä eikä sopeutuminen muutoksiin aina ole kivutonta.

Koemme tärkeäksi, että koulujen kuluttajakasvatus kehittäisi oppilaan ajattelun taitoja: päätöksentekokykyä, erottelu- ja vertailukykyä sekä kykyä hallita ja tiedostaa tehtyjä valintoja seuraamuksineen. Koska älykodin toiminnot ovat jatkuvassa muutoksessa, ei opetuksessa voida käsitellä spesifejä ajankohtaisia ilmiöitä, sillä ne voivat hetken päästä olla jo vanhentuneita. Ajankohtaiset ilmiöt voivat toimia esimerkkeinä, mutta ajattelun taitoja kehittämällä oppilas voi soveltaa osaamistaan erilaisiin muuttuviin ilmiöihin.

Kuluttajaa neuvovat älyratkaisujen käyttöönotossa ja valinnassa monet eri tahot. Näitä tahoja ovat muun muassa palvelun tarjoajat, perhe, viranomaistahot ja kuluttajakasvattajat. Ne voivat tarjota apua älyratkaisujen käytössä sekä kuluttajan omien tarpeiden kartoittamisessa ennen valintojen tekoa. Ne tarjoavat apua myös ongelmatilanteissa. 

Kuluttajakasvattajien tavoitteena on kehittää oppilaissa kriittistä ajattelua, josta on apua tulevaisuuden älyratkaisujen hankinnassa ja valintojen tekemisessä.

Kuluttajaosaamisen voikin nähdä elinikäisenä oppimisprosessina. Tietoa on paljon saatavilla, minkä vuoksi on tärkeää oppia erottelemaan, mikä osa tiedosta on relevanttia ja vastaa omiin tarpeisiin. Tarvitaan myös taitoa tunnistaa tiedonlähde. Kuluttajalle riski voi olla tiedonlähteen luotettavuus, minkä vuoksi kriittisen ajattelun opettelu on tärkeää. Koska koulu tavoittaa tulevaisuuden kuluttajat, opetuksessa on tärkeää pohtia kuluttamisen keskeisimpiä näkökulmia pitkällä aikatähtäimellä.


Kirjoittajat

Artikkelin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Priska Tokola, Kati Oikarinen ja Emilia Hyvönen. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.