Lapsen digisivistys syntyy aikuisen kanssa

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.