Älykodissa palvelujen ja sopimusten merkitys korostuu – miten se vaikuttaa opetukseen?

Anoppini taloyhtiön pihaan on tuotu kontti, josta asukkaat voivat kuukausimaksua vastaan lainata esimerkiksi työkaluja, ompelukoneen, sähkösavustimen ja oksasahan. Kontin kautta voi myös vuokrata auton tai tilata polkupyörän huollon. Kaikkia näitä hallinnoidaan ja maksetaan älypuhelimella, jonka käyttöä varten meillä on liittymäsopimus ja siihen mahdollisesti liitettynä erilaisia muita sovelluksia, joko maksuttomia tai maksullisia, joista niin ikään olemme tehneet sopimuksia – joko tieten tai huomaamatta.

Olen kesäkuussa päässyt puhumaan sekä kotitalousopettajille että eduskunnan kotitalouden tukirenkaalle siitä, miten digitalisaation muutokset näkyvät kodeissa ja miten se vaikuttaa kotitalousopetukseen. Keskeinen havainto on, että palveluiden käyttö lisääntyy (siis todella lisääntyy), jolloin sopimusehtojen määrä ja merkitys kotien taloudessa kasvaa.

Asioita, joita ennen hankimme yksittäin ja kertaostoksina, hankitaankin nykyään jatkuvina palveluina. Esimerkiksi television sijasta hankimme erilaisia katseluoikeuksia, kuten Netflixin tai Viasatin, ja maksamme niistä joka kuukausi.

Sopimusten merkitys korostuu, kun haluamme muuttaa, vaihtaa tai päättää palvelujamme. Samoin silloin, kun jokin ei toimi – kun laskutuksessa on virheitä, palvelut ovat puutteellisia tai ylipäätään toisenlaisia kuin oletimme. Silloin toimitaan sopimusehtojen mukaan, joiden hahmottaminen ja soveltaminen voi olla yllättävän vaikeaa.

Kotien hankintojen tekemisen painopiste on muuttumassa perinteisestä vertailusta ja ostamisesta palvelujen kilpailuttamiseksi. Jatkossa tavoitteena voisi ehkä olla, että oppilas osaa tehdä tarjouspyynnön operaattorille liittymäsopimuksesta – ja että hän oppii kiinnittämään huomiota kustannuksiin ja eri ehtoihin sekä punnitsemaan niiden merkitystä oman talouden kannalta.

Digitalisaatio on muuttanut myös markkinoita ja luonut tilanteita, joihin perinteinen kuluttajansuoja ei sovellu. Jakamis- ja alustataloudessa toimijat voivat olla sekä tuottajia, elinkeinonharjoittajia että kuluttajia ja raja kaupallisen ja ei-kaupallisen toiminnan välillä hämärtyy. Tätä muutosta olen kuvannut aiemmassa kirjoituksessani ”Elämämme roolit ja areenat”.

Digitalisaatio mahdollistaa myös todellisen globalisaation, jossa myyjä voi olla missä tahansa. Hankalia tilanteita syntyy siksi, että lainsäädännöt ja valvonta ovat edelleen kansallisia, huijaukset yleistyvät ja vastuuketjut ovat monimutkaisia ja tavoittamattomissa. Näiden varalta olisi hyvä olla valistavaa opetusta, joka auttaisi tunnistamaan tarjouksia, joihin ei kannata tarttua.

Kotitalouden raha-asioiden hallinta ja järkevien hankintojen tekeminen ovat kotitalousopetuksen kulmakiviä. Digitalisaatio tuo tähän sekä uusia välineitä että uusia kohteita. Käyttöömme on tullut ja tulee uusia virtuaalisen rahan ja maksamisen muotoja, jotka voivat vaikeuttaa rahan riittävyyden arviointia. Toisaalta uusia palveluja voi syntyä talouden hallintaankin – joista niistäkin todennäköisesti tehdään sopimus.

Kodin sopimussalkun hyvästä hoidosta onkin tullut uusi tärkeä kotitaloustyö, jota olisi tärkeä oppia kotitaloustunneilla.

Linkit esityksiin: https://www.slideshare.net/KKVirasto/koti-ja-talous-lykksti-verkossa/

 


Kirjoittaja

Maija Puomila on Kilpailu- ja kuluttajavirastossa Verkostot-yksikön johtaja.