Kehity ilmastokasvattajana – tule mukaan koulutuspäiville 3. kesäkuuta

Tule mukaan kuluttajakasvatuksen kesäkoulutuspäivään 3.6. hakemaan eväitä ilmastoystävällisen asumisen ja kuluttamisen taitojen opettamiseen!

Asuminen on teknologisoitunut ja sillä on paljon vaikutusta hiilijalanjälkeemme. Asuminen on yksi keskeisimmistä yksityistalouteen vaikuttavista menoeristä. Näihin asioihin törmätään jatkuvasti neuvonnan ja opetuksen kentillä. Näitä taitoja ei välttämättä opita enää elämällä ja asumalla, koska ilmastonmuutos ei anna aikaa oppia kantapään kautta.

Asumisessa ilmastokasvatus ja talouskasvatus kulkevat käsi kädessä.

Kun kuluttajan talous on hallinnassa, hän pystyy aidosti valitsemaan ja tekemään harkittuja, pitkällä aikavälillä sekä ympäristölle että kukkarolle edullisia päätöksiä.

Asuminen on taitolaji, joka vaikuttaa suoraan talouteen ja hiilijalanjälkeen
On selvää, että pelkkä asunnon sisustussuunnitelmien ja laskelmien teettäminen oppilailla ei enää tuota riittävää osaamista asumiseen liittyvän kokonaisuuden haltuunottoon. Oppijoille tulee antaa käytännön ohjeita sekä konkreettisia työkaluja hallita omaa asumiseen liittyvää talouttaan siten, että ilmastoahdistukseen liittyvä taakka ei kasva kohtuuttomaksi.

Asumiseen liittyvien taitojen harjoittelu vaatii uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja opetukseen.

Tuleva koulutuspäivä syntyi, kun lähdimme isommalla joukolla pohtimaan, millaista kuluttajakasvatusta asumisesta tarvitaan. Pidimme Marttaliiton vetämänä työpajan, jossa suunnittelimme koulutuspäivää. Pohdimme, mitä eri tahoilla on tarjota opettajan tai neuvojan työhön. Syntyi uusi tapa järjestää KKV:n ja Kotitalousopettajien liiton vuosittainen kesäkoulutuspäivä.

Asumisen taidoilla kohti ilmastomyönteistä arkitajua
Nyt meillä on tarjota asiantuntijoille Marttaliiton, Nuorisoasuntoliiton, Setlementtiliiton, Motivan sekä Kotitalousopettajien liiton yhteistyössä rakentama koulutuspäivä, jonka nimi on ”Asumisen taidoilla kohti ilmastomyönteistä arkitajua ”. Koulutuspäivät järjestetään 3.6.2019 Paasitornissa Helsingissä. Ilmoittautuminen tapahtuu Kotitalousopettajien liiton kautta.

Tarjolla on neljä asiantuntijaluentoa, joissa tuodaan esiin näkemyksiä kuluttajan valinnoista ja niiden vaikuttimista, sekä perehdytään nuorten asumisen taitojen nykytilaan. Asiantuntijat esittelevät uusinta tietoa ilmastoystävällistä asumista ja energian käyttöä koskien. Lisäksi saadaan asumiseen liittyvän talouskasvatuksen tueksi ajankohtaista tietoa asumiseen liittyvistä kuluttajasopimuksista. Näitä asiantuntijapuheenvuoroja kommentoi ilmastokasvattaja. Puheenvuorojen jälkeen asiantuntijat kokoontuvat vielä keskustelemaan yhdessä ja yleisön kanssa asumisen arkitajusta.

Iltapäivä on varattu yhteiseen tekemiseen. Osallistujat pääsevät työskentelemään neljässä työpajassa, jossa saadaan käytännön ideoita kuluttajakasvatuksen toteuttamiseen. Teemoina työpajoissa ovat kuluttajan ostopolku, talouskasvatus, ilmastoystävällisyys ja kuluttajanvaikutusmahdollisuudet.

Koulutuspäivä on mainio tilaisuus saada ajankohtaista ilmastonäkökulman huomioivaa tietoa asumiseen, energiansäästöön sekä taloudenhallintaan liittyen. Koulutuksessa otetaan kantaa ja päästään keskustelemaan erityisesti siitä, kuinka erilaiset kohderyhmät, kuten nuoret motivoidaan kuluttajakasvatuksen avulla ilmastomyönteisen asumisen taitajiksi.

Nähdään kesäkoulutuspäivillä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.