Arjen kuluttajakokemuksia

Näin heinäkuussa, yleisenä lomakautena, tulin pohtineeksi arjen kuluttajakokemuksiani. Nostan tähän postaukseen esimerkkitilanteen, joka herätti pohtimaan omaa kulutuskäyttäytymistä ja miksi kuluttajana ei aina tule toimittua rationaalisesti, vaikka tietoa ja neuvoa järkevän päätöksenteon tueksi olisikin saatavilla.

Kesällä, hyvien säiden salliessa, tulee viihdyttyä enemmän ulkona ja liikkuminen siirtyy kuntosaleilta ulos. Omaan kuntosalikortin vuoden jäsenyydellä ja pohdin sen tauolle laittamista heinäkuun ajaksi tietäen, että sen käyttöaste mitä todennäköisimmin jää vähemmälle. Tällainen mahdollisuus tarjotaan kuntosalilla, jolla käyn – toki palveluntarjoajasta riippuu, voiko kortin jättää väliaikaisesti pois käytöstä ja voiko jäsenyyttä säästää myöhemmäksi, kun käyttöä on taas enemmän.Lue lisää

Ongelmallisen rahapelaamisen ennaltaehkäisy tarpeen

Suomessa pelataan kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen paljon rahapelejä, neljänneksi eniten maailmassa. Suosituimpia rahapelejä Suomessa ovat lotto, rahapeliautomaatit ja erilaiset raaputusarvat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän väestökyselyn mukaan vuonna 2015 80 % kyselyyn vastanneista suomalaisista oli pelannut jotain rahapeliä, miehet naisia enemmän. Noin kolmannes pelasi rahapelejä viikoittain.

Viime aikoina on julkisuudessa käyty vilkasta keskustelua rahapelaamisen haitoista. Rahapelaaminen on kulutusta, johon liittyy erilaisia motiiveja, mutta useimmilla tavoitteena on voittaa rahaa.

THL:n väestökyselyn mukaan vuonna 2015 suomalaisista rahapelaajista 3,3 % kyselyyn vastanneista kärsi jonkinasteisista rahapeliongelmista. Henkilöinä tämä osuus on 124 000. Lisäksi joka viidennellä vastanneista eli noin 727 000 henkilöllä oli ollut joku ongelmallisesti pelaava läheinen.

Rahapeliongelma on miehillä naisia yleisempää, samoin kuin nuorilla aikuisilla yleisempää kuin vanhemmilla kansalaisilla. Rahapeliongelmat kohdentuvat useimmiten henkilöille, jotka ovat lomautettuja, työttömiä, pitkäaikaisesti sairaita tai työkyvyttömyyseläkkeellä. Pienituloiset voivat nähdä tämän hyvänä keinona vaurastua ja pienituloiset kuluttavatkin suhteessa tuloihinsa suurituloisia enemmän rahaa pelaamiseen. Ongelmapelaajat pelaavat usein ja monia eri pelejä. Rahapelien haitallisuus vaihtelee: peliongelmaisia auttavan Peliklinikan asiakkaille vuonna 2018 eniten ongelmia aiheuttivat rahapeliautomaatit.

Suomen rahapelijärjestelmä perustuu lailla säänneltyyn yksinoikeusjärjestelmään, jota on perusteltu mahdollisuudella rajoittaa pelien kokonaistarjontaa, mikä puolestaan ehkäisee rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Suomessa yksinoikeus rahapelien järjestämisessä on Veikkaus Oy:llä, jonka tulee toiminnassaan ehkäistä rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Veikkaus Oy:n peleissä pelaajat voivat asettaa itselleen rahapelirajoja, pelinestoja ja pääsykieltoja. He voivat myös seurata ajankäyttöään ja rahapelaamistaan pelitilinsä yhteenvedon avulla.

Tänä päivänä rahapelit ovat yhä enenevässä määrin siirtyneet internetiin ja muihin sähköisiin kanaviin, jolloin kuluttajat pääsevät pelaamaan rahapelejä myös oman maan rajojen ulkopuolelle. Suomalaiset voivat pelata myös suomenkielisillä pelisivustoilla, joita ulkomaiset toimijat tarjoavat.

Rahapelaaminen on niin pitkään harmitonta, kun siihen käytetään rahaa ja aikaa niin, ettei se häiritse muuta elämää. Rahapelaamisesta voi tulla kuitenkin addiktio, jolloin pelaaminen ei ole enää hallinnassa.

Rahapeliongelma heijastuu monelle elämänalueelle, muuhunkin kuin talouteen. Tutkimusten mukaan rahapeliongelma vaikuttaa usein myös henkilön terveyteen ja ihmissuhteisiin. Yksilölliset haitat voivat aiheuttaa myös laajempia haittoja yhteiskunnassa. Siksi rahapeliongelma olisi hyvä tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja mieluiten ennalta ehkäistä kokonaan. Rahapeliongelman on todettu kehittyvän pitkän ajan kuluessa ja myös siitä selviäminen kestää kauan.

Parasta olisi, jos voitaisiin ehkäistä jo ennalta rahapeliongelman syntyminen kokonaan. Rahapelaamista voitaisiin käsitellä kuluttajakasvatuksessa ja talousasioiden opetuksessa yhtenä kulutuksen osa-alueena. Samalla voitaisiin tuoda esille, että rahapelaaminen äärimmäisen harvoin johtaa rikastumiseen.



Kirjoittaja:

Anu Raijas on Kilpailu- ja kuluttajaviraston markkinatutkimusyksikön tutkimuspäällikkö. Hän on myös Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian dosentti.

Hänen tutkimuksellinen asiantuntemuksensa ja mielenkiintonsa kohdentuu kotitalouksien taloudelliseen päätöksentekoon, taloudelliseen osaamiseen ja velkaantumiseen.

Markkinoista hän on perehtynyt eniten vähittäiskauppaan ja finanssisektoriin.

Kun kasvattaja kokeili elää niin kuin opettaa

Olin viime viikon lomalla. Ajattelin elää niin kuin opetan. Loma suunniteltiin tehtäväksi pienellä budjetilla ja pyrkimyksellä tehdä ilmastomyönteisiä valintoja. Kohteeksi valittiin kotimaan kohde, päätimme suunnata Lappiin ja tuntureille. Halusimme majoittua yksinkertaisesti, jopa autiotupia harkittiin. Emme kuluttaisi hiihtohisseihin ja tukisimme pienyrittäjyyttä. Meille kelpaa vaatimaton majoitus.

Ensimmäisenä haasteena oli matkalippujen hankinta Lappiin. Ensi hauista ja vertailuista lähtien oli selvää, että lentäminen olisi tullut edullisemmaksi kuin junalla matkustaminen. Emme antaneet periksi, vaan teimme hakuja erilaisin vaihtoehdoin. Löysimme lopulta edulliset liput junaan, vaikka algoritmi aina välillä nostikin hintaa, vaihtamalla toiselle laitteelle edulliset hinnat ilmaantuivat uudelleen näkyviin. Ostimme liput viisaasti luottokortilla, muistaen maksaa ne luottoyhtiölle pikimmiten.

Olimme onnistuneet tekemään kohtalaisen edullisen, ympäristön kannalta parhaan valinnan.

Junalla ei tietenkään pääse tunturiin asti. Ajattelimme matkustaa sinne bussilla. Edulliset junaliput sijoittuivat kuitenkin viikonloppuun, jolloin ei ollutkaan tarjolla julkista liikennettä kohteeseemme. Pääsisimme viidenkymmenen kilometrin päähän, no, loppumatkan voisi sitten mennä taksilla. Vai voisiko? Teimme hintavertailua. Loppumatka olisi tullut maksamaan lopulta saman verran kuin junaliput etelästä pohjoiseen. Päädyimme vuokraamaan auton.

Sinne meni se hyvä yritys olla ekologinen. Talous ratkaisi.

Kun oli matkalle lähdön aika, huomasimme, että halvin junalippu tarkoittaa myös sitä, että kyseinen junakyyti ei lähdekään päärautatieasemalta, vaan autojen lastauspaikan asemalaiturilta. Sinne pääseminen tarkoittaa pitkää kävelyä, ja tavaroitakin on kannettavana. Tällä kertaa helppous voitti, pyysimme lähipiiriltämme autokyydin, kotiovelta asemalle -periaatteella. Ajatuksena oli lyhyt kävelymatka laiturille suksien, rinkkojen ja reppujen kera.

Tällä kertaa käytännöllisyys ja helppous voittivat.

Matkalle lähdettiin hyvillä mielin, pohjoisessa odotti pieni, vähäkulutuksinen auto, ja viikon ruokatarpeet ostettiin etukäteen. Paljon kasviksia, puurohiutaleita, leipää, marjoja – edullista eikä niin ympäristöä kuormittavaa. Pärjäsimme hyvin ostoksillamme, vaikka olisi ollut tietysti reilua ostaa ruoka paikan päältä pienestä kaupasta. Huomasimme, miten rajoitetut valikoimat pienessä kaupassa ovat – suurin osa pakattua eikä kovin terveellistäkään, makkaraa ja valmistuotteita. Meille oli helppoa toimia taloudellisesti ja terveellisesti, kieltäytyä hiihtokotien munkeista ja letuista. Oma kasviskeitto termospullosta maistui ruisleivällä ryyditettynä.

Puuro aamuin illoin marjojen kera piti hyvin ladulla.

Ruokavalinnoissa oli helpointa toimia kestävästi ja taloudellisesti, se oikeastaan vaatii lähinnä kieltäytymistä. Kuitenkin sain kokea sen miltä tuntuisi asua syrjäseudulla, missä pienissä kaupoissa on vain vähän valinnanvaraa verrattuna kaupunkien tavallisiin marketteihin, tuotteet ovat kalliimpia ja valikoimaa on vähemmän. Rajoitetun valikoiman ymmärtää hyvin, sillä kun asiakkaita on vähän, ei kauppiaskaan voi pitää suuria valikoimia pilaantuvia elintarvikkeita. Kauppiaan pahin kilpailija taitaa olla tuotteiden vanheneminen tai se, että asiakkaat tuovat tavaransa autoillaan suurista keskuksista asioilla käydessään.

Matkan teossa oli vaikeaa toimia kestävästi, syrjäseudulle ei kulje julkista liikennettä joustavasti, ja matkat ovat niin pitkiä, että taksimatkat eivät ole taloudellisesti mahdollisia. Jos valitsee matkakohteekseen ison laskettelukeskuksen, sinne pääsee helpommin eri kyydeillä. Vaihtoehdossamme asumisen kuormittavuus oli pienempi, koska emme tarvinneet mökkiä kaikilla mukavuuksilla. Myös isojen matkatavaroiden kanssa autokyyti houkuttaa. Samalla tulee mieleen, että syrjäseudulla asuvan taitaa olla lähes mahdotonta elää julkisten kulkuneuvojen varassa.

Myös jätteiden lajittelu on syrjäseudulla vaikeaa. Jätepiste sijaitsi kylän kaupalla, eikä kaikille eri jätelajeille löytynyt keräysasioita. Majapaikassa ei lajittelua ollut järjestetty. Jos meillä ei olisi ollut vuokra-autoamme käytössä, jätteet olisivat jääneet majapaikan sekajätteeseen.

Olisimme toki voineet aina hiihtolenkillä viedä kartongit repussa kaupan keräyspisteelle – mikä ettei?

Matkalla miettii asioita usein uudella tavalla. Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta opettamiseen vaikuttaa, miten kulutusympäristö ja valinnan mahdollisuudet vaihtelevat yllättävänkin paljon eri puolella Suomea. Voisikin kysyä onko se puute vai rikkaus?

Oman kokemukseni mukaan taloutta koskevissa asioissa on helpoin elää niin kuin opettaa. Se vaatii taitoa kieltäytyä houkutuksista ja taitoa laskea ja vertailla. Monet taloudellista valinnoista olivat myös kestäviä. Matkustamisen osalta ympäristön kannalta parhaat valinnat olivat usein mahdottomia tai liian kalliita. Lisäksi loppupelissä – ympäristöystävällisyyden arvioiminen oli vaikeaa.

Kuluttajana selviytyminen vaatii uudenlaista sinnikkyyttä

Kuluttaminen on aina ollut haastavaa, kuluttajilla on ollut puutetta niin materiasta kuin rahastakin. Tarvittavat selviytymiskeinot ovat kuitenkin ehkä muuttuneet. Aiemmin selviytyminen liittyi puutteen selättämiseen ja siinä tarvittavaan sisukkuuteen. Kulutettavia tuotteita ei ollut tarjolla, valinta tehtiin suppeammasta tuotevalikoimasta ja maksuvälineenä oli selkeästi konkreettinen raha. Oli myös selviydyttävä ilman.

Ylikulutus, eli ihmisen vaikeus tehdä hyvinvointinsa kannalta ”viisaita” valintoja huomattiin ruoan kulutuksessa jo kauan sitten. Ylipaino on ollut ongelmana siitä lähtien kun energiapitoisesta ruoasta ei ole ollut puutetta ja ihmisten on pitänyt tottumuksineen selviytyä notkuvien pöytien ja myyntitiskien tarjonnassa. On selviydyttävä houkutuksista.

Kuluttajan tärkeäksi voimavaraksi on tunnistettu kieltäytymiseen perustuva valinta. Tiedon sijaan on tarjottu erilaisia valintamalleja kuten ruokaympyrät ja muut nyrkkisäännöt. Valistustyöstä huolimatta kuluttajien kyky selviytyä ruokavalinnoistaan tuntuu olevan yhä vaikeampaa ja kansalaisten paino nousee.

Sumentaako mahdollisuus ostaa luotolla käsitystä rahan puutteesta?

Vaikuttaa siltä, että ylikulutuksen ongelma on laajenemassa laajemmin koko arjenhallintaan, kun myös muuhun kuin ruokaan liittyvissä tuotteissa ja palveluissa eletään tarjonnan ähkyssä. Tätä kehitystä tukee pikavipit ja muu luotolla ostaminen. Kyky kieltäytyä mieliteoistaan alkaa olla kulmakivi kaikessa kulutuksessa. Samalla kuluttajan toimintaympäristö monimutkaistuu koko ajan. Kulutuksen kohteet ovat muuttuneet, tuotteiden ja palveluiden oheen on tullut erilaisia tuotteiden ja palveluiden kombinaatioita.

Aiemman puutteesta selviytymiseen käytetyn sisun sijaan, tarvitaankin nyt uudenlaista sitkeyttä. Kutsun tässä blogissa sitä resilienssiksi.

Voidaan ajatella, että osaavan kuluttajan arjen toiminta rakentuu selviämistaitojen ja tahdon varaan. Sitkeys perustuu omien voimavarojen tunnistamiseen ja käyttöönottoon sekä avun hakemiseen läheisiltä tai viranomaisilta, silloin kun ei itse selviydy. Kyse on siis resilienssistä.

Kuluttajalta vaaditaan resilienssiä koko ostopolun ajan esimerkiksi kyvyssä tunnistaa kaupallinen vaikuttaminen, oman maksuvalmiuden arvioinnissa, taidossa tehdä reklamaatio, ratkaisujen löytämisessä talousongelmissa tai tilanteissa, joissa on joutunut huijauksen kohteeksi.

Resilienssiä tarvitaan toimintaympäristön ja ilmaston muutoksessa

Ilmastonmuutoksen uhka on suurimpia kuluttajien ja koko yhteiskunnan resilienssiä vaativia tilanteita. Siitä selviytymiseen tarvitaan ihmisten ja yhteisöjen kykyä toimia muuttuvissa olosuhteissa, kohdata häiriöitä ja kriisejä ja palautua niistä. Turvallisuuden hallinta onnistuu vain, jos kuluttajien toimintatavat joustavat tilanteiden ja olosuhteiden mukaisesti.

Kuluttajan on sopeuduttava uuteen tilanteeseen. Jo nyt globaali talous kuluttaa noin 1,5-kertaisesti sen, mitä maapallo kykenee tuottamaan. Tämä voi heikentää resurssien saatavuutta tulevaisuudessa oleellisesti, mikä johtaa raaka-aineiden hintojen merkittävään nousuun. Resurssien niukkuudella voi siis olla suuri vaikutus talouteen ja kuluttajien elämään.

Uudenalaista toimintakykyä

Kuluttajien on opittava materiaalien optimaalista käyttöä, hukan välttämistä ja vähentämistä, ympäristövahinkojen välttämistä ja luonnonvarojen loppumisen ehkäisemistä. Uutta arvoa pyritään luomaan pienemmistä materiaalisista panoksista.

Tarvitaan resurssiviisautta, joka on kykyä kuluttaa resursseja harkitusti ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä edistävällä tavalla.

Toimintavalmiuksiin tähtäävää opetusta

Tulevaisuus vaatii resilienssiä. Opetuksessa ja kasvatuksessa kannattaa ottaa huomioon, että se on yksilön tai ryhmän kyky, jota voidaan kehittää. Selviytymiskykyisyys liittyy optimismiin, kykyyn nähdä vaikeissakin asioissa myönteistä ja siihen, että näkee omat vaikutusmahdollisuutensa hankaluuksien keskelläkin. Emme voi valita sitä, mitä meille elämässä tapahtuu, mutta voimme tehdä asioille jotain, kun emme jää uhrin asemaan.

Autetaan kasvatuksessa oppilaita kehittämään sisäistä haluaan ja motivaatiota selvitä eri tilanteista. Kun oppilaita kannustaa tunnistamaan oman tilanteensa ja voimavaransa realistisesti, he kykenevät käyttämään niitä haastavissakin tilanteissa.

Voimaantuneita kuluttajia ja kansalaisia

Resilienssi voi syntyä parhaiten edellisessä postauksessani pohtimani kuluttajan voimaantumisen kautta.

Voimaantumisprosessin määritelmissä painotetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin. Voimaantuminen lähtee tunteesta, että hallitsee sitä, missä on mukana, tuntee ostamisen eri vaiheet ja voi kokonaiskäsityksen avulla hallita ja kontrolloida omaa kulutustaan.

Voimaantumisen kannalta on tärkeää, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun omassa ympäristössään. Ihmisten käsitykset omasta tehokkuudesta ja kokemus asioiden osaamisesta ovat merkityksellisiä voimaantumisen kannalta.

Ihmisen tulisi voida ymmärtää, kuinka systeemi toimii. Uskomukset omasta elämästä ja mahdollisuuksista ovat keskeinen osa voimaantumisprosessia. Esimerkiksi ostopolun ymmärtäminen on tärkeää kuluttajien yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sitoutumisessa sekä haluttujen päämäärien saavuttamisessa.

Ihmisen tulisi voida käyttää omaa kontrolliaan omassa elämässään ja osallistua omista lähtökohdistaan yhteisössään.

Opetuksessa tämä tarkoittaa taitavaa pedagogiikkaa tiedon kaatamisen sijaan. Se voi olla tutkimista, harjoittelua sekä eri oppiaineiden yhteistyötä.

Voimaannuttavaa talouskasvatusta

Keskustelu taloustaidoista käy vilkkaana. TATin tutkimus Talous ja Nuoret osoittaa, että nuorten taloustaidot ovat puutteelliset ja opettajille taloustaitojen opettaminen on vaikeaa.

Veronmaksajien viestintäjohtaja ja päätoimittaja Antti Oksanen kirjoittaa Taloustaitolehdessä viisaasti:

”Taloustaito erillisaineena kuulostaa paperillakin keinotekoiselta. Taloustaidot kun ovat elämäntaitoja, joita pitäisi soveltaa joka aineessa ja joka tilanteessa. Ei digitaitojakaan olla eriyttämässä omaksi oppiaineekseen. Tiukka kapselointi erilleen muusta maailmasta tappoi aikoinaan monen koulukaverin ilon perinteisestä atk:sta tai kaupallisista aineista.”

Uskon, että maailmanlaajuisesti ollaan matkalla poispäin tiukasta oppiainejaosta. OECD:n raportin Education 2030 mukaan koulutuksen pitäisi tuottaa kykyä ratkaista ongelmia, jotka liittyvät ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Elämäntaidot sekä kyky kriittiseen ja systeemiseen ajatteluun korostuvat.

Kuluttaminen ja talous on kokonaisuus

Kuluttajan osaaminen on kimppu tavoiteltavia taitoja ja opittavia sisältöjä, jotka tukevat toinen toisiaan.

Opetuksessa on tärkeää auttaa oppilaita hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään asioiden yhteyksiä. Opetussuunnitelmassa puhutaan ekososiaalisesta sivistyksestä. Ympäristö, talous ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus liittyvät kaikki ihmisenä toimimisen laajaan kokonaisuuteen. Arjenhallinnan valmiuksia ei synny opettelemalla teoriaa tai taitoja yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Tarvitaan opetusta, joka kehittää systeemistä ja kriittistä ajattelua.

Mielestäni opetussuunnitelman tasolla on opetuksen tavoitteita ja mahdollisuuksia talouskasvatuksen toteuttamiseksi asetettu jo nyt paljon. Miksi sitten emme opi taloustaitoja? Miksi opettajat uupuvat aiheen edessä?

Yksittäisiin tietoihin ja taitoihin keskittymisen sijaan kokonaisuuden hallinnan opetusta

Kuluttajuus on viime vuosina tullut digitalisaation ja palvelullistumisen vuoksi yhä monimutkaisemmaksi. Ovatko opetusmenetelmät ja oppimateriaalit seuranneet mukana?

Kuluttajuus opetuksen sisältönä on helpoin toteuttaa abstraktina arvoja pohtivana ”millainen kuluttaja olen?” -keskusteluna, jota voi käydä niin monilukutaidon, taloustaidon, ilmastonmuutoksen ja kestävyyden osaamiskokonaisuuden yhteydessä. Kulutuksen arvopohdinnat näkyvät jo selvästi esim. nuorten ympäristötietoisuuden lisääntymisenä.

Oppilailla on tietoa, että pitää säästää ja olla fiksu kuluttaja, ruutuaikaa pitää rajoittaa ja ilmastomuutos pysäyttää. Kuitenkin on tarpeellista päästä syvemmälle, luoda usko ja valmiudet siihen, että oppilas osaa toimia itse.

Miten arjen taitojen opetusta pitää kehittää?
Opetammeko siis kouluissa liian mekaanisesti rahankäyttöä, säästämistä ja pankkituotteita laajemman taloudenhallinnan ja resurssiviisauden sijaan? Onko taloudellisen lukutaidon määritelmä liian kapea? Onko määritelmässä otettu riittävästi huomioon kuluttajan erilaiset mahdollisuudet toimia, jos hän on vähävarainen?

Tätä minut saa pohtimaan Talentia-lehden artikkeli Taloussosiaalityö tutkii suhdetta rahaan. Siinä pohditaan, että taloudellinen toimintakykyisyys tarkoittaa muun muassa sitä, kuinka ihminen kykenee tulemaan rahan kanssa toimeen, eli millaisia tietoja ja taitoja sekä niin sanottua taloudellista lukutaitoa hänellä on, jotta hän saisi rahat riittämään. Pelkkä tietojen ja taitojen lisääminen ei kuitenkaan toimeentulo-ongelmia ratkaise.

Kun tapaan koulutuksissa opettajia, he usein toteavat, etteivät hallitse digitaalisen kuluttamisen ja monimutkaistuvien markkinoiden kokonaisuutta, joten heillä ei ole aikaa ja voimia ottaa selvää ja opettaa kaikkea kuluttajuuteen liittyvää.

Varsinkin kuluttajan oikeudet ja sopimusjuridiikka koetaan vaikeana opettaa eikä se tunnu perusopetuksen oppilaille kovin ajankohtaiselta.

Kuitenkin ostaminen on aina sopimus ja taloudenhallinta perustuu sopimuksiin – myös nuorten ostoksissa ja rahankäytössä.

Voiko ostopolkumallia käyttämällä opettaja voimaannuttaa oppijaa hallitsemaan talouttaan?
Kuluttajapolitiikassa on puhuttu jo jonkin aikaa kuluttajien voimaannuttamisesta. Voimaannuttamisen käsite taitaa olla alun alkaen sosiaalityön käsitteitä. Voimaantumisprosessin määritelmissä painotetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin.

Voimaantuminen lähtee tunteesta, että hallitsee sitä, missä on mukana, tuntee ostamisen eri vaiheet ja niihin liityvät oikeudet ja vastuut ja sen kautta voi hallita ja kontrolloida omaa toimintaansa.

Kuluttaminen voidaan kuvata sarjana kokemuksia ja tilanteita, joita nimeämällä ja selittämällä yksilöt oppivat näkemään toimintansa ja päämääriensä samankaltaisuuden eri asioita hankittaessa. Kuluttajakasvatuksessa on viime vuosina kehitetty mallia, jossa kuluttajuutta lähestytään tietosisältöjen sijaan toiminnan eli ostamisen prosessin kautta.  Kun ymmärtää omaa toimintaansa näkee myös helpommin mahdollisuutensa saavuttaa omia itselle tärkeitä päämääriä ja toimia omien arvojensa mukaan. Olipa kyse sitten säästeliäisyydestä tai ympäristöystävällisyydestä.

Kun auttaa oppilasta hahmottamaan ostopolkua, päästään käsiksi omiin resursseihin ja mahdollisuuksiin kuluttajana ja jopa hallitsemaan niitä. Näin oppijalle syntyy motivaatio hallita kuluttamistaan sekä positiivinen elämänusko.

Taloustaitojen opetus on siis monimuotoinen kokonaisuus. On tärkeää, että opettajat saavat täydennyskoulutusta, jossa he itse voimaantuvat kuluttajana ja saavat kokonaiskuvan ostopolusta – eli kuluttamisen prosessista ja taloudenpidosta systeeminä.

Seuraavat kolme voimaantumisteorian periaatetta kannattaa muistaa, kun taloustaidosta puhutaan. Ne ovat samat opettajille kuin oppijoillekin

  1. Voimaantumisen kannalta on tärkeää, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun omassa ympäristössään. Ihmisten käsitykset omasta tehokkuudesta ja kokemus asioiden osaamisesta ovat merkityksellisiä voimaantumisen kannalta.
  2. Ihmisen tulisi voida ymmärtää, kuinka systeemi toimii. Uskomukset omasta elämästä ja mahdollisuuksista ovat keskeinen osa voimaantumisprosessia. Esimerkiksi ostopolun ymmärrys on tärkeää kuluttajien yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sitoutumisessa sekä haluttujen päämäärien saavuttamisessa.
  3. Ihmisen tulisi voida käyttää omaa kontrolliaan omassa elämässään ja osallistua omista lähtökohdistaan yhteisössään.

Opetusmenetelminä ja koulun arjessa tämä tarkoittaa tutkivaa oppimista, harjoittelua sekä eri oppiaineiden yhteistyötä, kun opetetaan arjenhallintaa.

 

Auta nuorta hallitsemaan taloustaidot – ota käyttöösi nämä välineet!

Suomen Setlementtiliiton koordinoima Mun talous -toiminta tavoittaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Tavoitteita ovat nuorten talousosaamisen edistyminen ja talousongelmien väheneminen. Toiminnan taustalla on Mun talous -hanke (2013–2017). Sen aikana kehitetyt Puhu rahasta -materiaalit on tarkoitettu nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset viestivät kaipaavansa ohjeita ja materiaaleja nuorten taloudellisen lukutaidon edistymisen tukemiseen ja ylivelkaantumisen ehkäisyyn. Puhu rahasta – pieni opas talouden käsittelyyn on vastaus ammattilaisten esittämiin toiveisiin käsikirjasta, joka rohkaisee ottamaan raha-asiat puheeksi, kertoo hyvistä toimintamalleista ja vinkkaa parhaista käytännöistä, palveluista ja materiaaleista. Opas on tarkoitettu ammattilaisille nuorten talous- ja velka-asioiden käsittelyn tueksi. Oppaassa kannustetaan ammattilaisia ja kasvattajia ottamaan raha-asiat puheeksi. Siinä käydään läpi arjen talouden hallintaan kuuluvia asioita, kerrotaan, miten ohjeistaa nuorta velkojen itsenäisessä selvittämisessä, esitellään velkojen järjestelykeinot ja vinkataan hyvistä toimintamalleista. Opas pitää sisällään myös keskeisen talousaiheisen sanaston ja siihen on koottu hyödyllisiä verkkosivustoja, oppaita, taloudenhallinnan välineitä, laskureita, maksuttomia neuvontapalveluita, pelejä ja muita työkaluja, jotka sopivat niin nuorille kuin nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille talous- ja velka-asioiden ensiavun apuvälineiksi. Opas julkaistiin syyskuussa 2017 ja nyt vuoden alusta siitä saatiin kolmas, uudistettu painos.

Puhu rahasta -tehtäväkirja on suunnattu itsenäistyville nuorille raha-asioiden ja taloudenhallinnan tarkasteluun. Siinä paneudutaan arjen raha-asioihin tehtävien muodossa. Tehtäväkirja on toiminnallinen apuväline, kun omilleen aikova tai jo itsenäisesti asuva nuori haluaa kehittää omaa taloudenhallintaansa. Tehtäväkirjassa on käytännön työkaluja rahankäyttöön, ja harjoitusten avulla opetellaan muun muassa, kuinka tärkeää suunnittelu ja ennakointi ovat oman talouden haltuunotossa.

Puhu rahasta -juliste rohkaisee nuoria ja ammattilaisia ottamaan raha-asiat puheeksi. Juliste on tarkoitettu kiinnitettäväksi näkyville tiloihin, joissa nuorten kanssa toimitaan. Sen sanoma on: ”Täällä voit puhua rahasta.”

Puhu rahasta ja asumisesta -huoneentaulu on nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille suunnattu työväline, joka helpottaa arjesta, asumisesta ja rahankäytöstä puhumista myönteiseen ja ratkaisukeskeiseen sävyyn. Huoneentaulu sisältää keinoja ja apukysymyksiä, kuinka ottaa asumisen asiat ja taloudenhallinta esiin asiakastapaamisen yhteydessä.

Kaikkia Puhu rahasta -materiaaleja voi tilata maksutta. Ne löytyvät myös sähköisessä muodossa Mun talouden verkkosivuilta: muntalous.fi/materiaalit.

Mun talouden verkkosivuilta löydät muitakin hyödyllisiä materiaaleja ja paljon ajankohtaista tietoa, esim. aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja selvityksiä. Sivuilta löydät myös Omat rahat -palvelun, joka tarjoaa apua henkilökohtaiseen taloudenhallintaan erilaisissa elämäntilanteissa. Palvelusta saa tietoa, mitä voi itse tehdä asioiden eteen ja mistä voi hakea apua. Lisäksi verkkosivuille tullaan kevään aikana kokoamaan sähköinen materiaalipankki eri toimijoiden tuottamista taloudenhallinnan materiaaleista. Materiaalipankkia täydennetään uusien tuotosten myötä.

Mun taloutta voit seurata myös Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa. Pysy kuulolla – puhutaan rahasta!


Artikkelin on kirjoittanut Ella Niini, kehittämiskoordinaattori Mun talous -toiminta

Mitä eläminen maksaa? Kohtuullinen kulutus sopiviksi paloiksi pureskeltuna

Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi päivitetyt versiot kohtuullisen kulutuksen viitebudjeteista marraskuun 2018 puolessavälissä. Viitebudjetit on rakennettu yhteistyössä asiantuntijoiden, tutkijoiden ja eri elämäntilanteissa olevien tavallisten kuluttajien kanssa. Etenkin viimeksi mainittujen rooli korostuu viitebudjetteja laadittaessa. Tällä varmistetaan se, että budjetit eivät ole vain ylhäältä päin saneltuja elämisen standardeja, vaan aidosti arkea ja sen menorakennetta kuvaavia.

Viitebudjetteja voi hyödyntää opetus- ja neuvontakäytössä monin eri tavoin.

Ensinnäkin, ne tarjoavat mahdollisuuden pilkkoa omien menojen kaltainen suuri ja monitahoinen kokonaisuus pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin. Sen sijaan, että puhuisimme oppilaiden kanssa rahan käytöstä kokonaisuutena, voimme eriyttää sen vaikkapa asumista tai ruokaa koskeviin menoihin. Näin asian käsittely helpottuu ja vältämme oman talouden asioiden käsittelyssä helposti syntyvän informaatioähkyn tai jopa ahdistuksen.

Pienten kokonaisuuksien kautta päästään takaisin suuremman kokonaisuuden hallintaan. Kun yksittäiset kululuokat on käsitelty, on helppo koota ne yhteen ja miettiä, vastaako oma menorakenne nykyistä tulotasoa ja olisiko jossain kategoriassa vähentämisen varaa. Tätä kautta päästään myös toiseen viitebudjettien helposti hyödynnettävään ominaisuuteen eli omien menojen vertailuun suhteessa muihin.

Me ihmiset, iästä riippumatta, vertailemme mielellämme itseämme ja käyttäytymistämme muihin. Tahdomme tietää, miten oma elämämme suhteutuu monella osa-alueella erilaisiin tilastollisiin keskiarvoihin. Kohtuullisen kulutuksen viitebudjetit mahdollistavat oman elämäntapamme suhteuttamisen siihen, millaisena asiantuntijat, tutkijat ja tavallinen kansa sen kohtuullisena vähimmäistasona näkevät. Tämä on paitsi mielenkiintoista, niin myös kannustavaa; omien menojen kohtuullisempaan suuntaan muuttamisesta kiittävät paitsi lompakko niin myös ympäristö.

Takuusäätiö ja Marttaliitto ovat yhteisessä Rahat riittää -kehittämishankkeessaan (2018-2020) tuottaneet neljästä eri viitebudjettien kotitaloustyypistä infograafit. Näissä perusinformaatio esimerkiksi alle 45-vuotiaan yksinasuvan, lapsiperheen tai eläkeläispariskunnan viitebudjettien mukaisista menoista on muutettu graafiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Infograafeista löytyy myös tyhjä budjettipohja, johon jokainen voi itse kirjata omat pienempiin kategorioihin jaetut menonsa ja verrata niitä kohtuullisen kulutuksen viitebudjetteihin.

Opettajana näen infograafeissa merkittävän osan opetus-, neuvonta- ja ohjaustyön ydintä.

Meidän tehtävänämme on muuttaa vaikeaselkoinen, hankalasti saatavilla oleva tai toisinaan jopa hieman tylsäkin tieto helppokäyttöiseen ja kiinnostavaan muotoon.

Liian valmiiksi emme kuitenkaan aihetta saa pureskella, vaan pyrimme vain herättämään mielenkiinnon ja halun soveltaa tätä tietoa omaan elämään. Näin päästään käsiksi todelliseen oppimiseen, jossa teoria ja konkretia yhdistyvät yksilön arkielämää hyödyttävällä tavalla.

Infograafit ovat vapaasti ladattavissa Takuusäätiön ja Marttojen verkkosivuilta. Toivomme niiden laajaa käyttöä erilaisten kohderyhmien keskuudessa ja kuulemme myös mielellämme kokemuksia niiden käytöstä.


Artikkelin on kirjoittanut Erkki Ukkola, joka toimii hankekoordinaattorina Rahat riittää -hankkeessa Marttaliitossa