Kuluttaminen metatyönä

Bongasin omassa somevirrassani kaverini jakaman Kodin kuvalehden artikkelin ”Kun kodin metatyö uuvutti minut, lopetin sen – tämä päätöksestä seurasi”. Se kertoo kodeissa tehtävästä metatyöstä. Artikkelin mukaan kodin ja perheen elämän projektipäälliköintiä kutsutaan metatyöksi. Metatyö tarkoittaa vaikkapa juuri harrastusten sekä ruoka- ja vaatehuollon suunnittelu- ja organisointityötä, joka tehdään ennen varsinaista työtä. Tähän kotitalouksien metatyöhön lisään digitaalisen ajan sopimusten hallinnan ja palveluiden käytön organisoinnin, sekä tietysti digitaalisen ajan lastenkasvatuksen.

Jään miettimään mikä meidät uuvuttaa. Onko se perinteinen ruoka- ja vaatehuollon organisointi, aikana, jolloin ruokatalouden pyörittäminen on tehty yhä helpommaksi? Vai kuormittaako meitä sittenkin vastuu taloudesta ja kuluttamisen hallinnasta? Vai palveluiden ostamisen ja käyttämisen taitojen äärirajoilla ponnistelu.

Käyttäytymisen taloustiede näkee kuluttajan epärationaalisena toimijana, joka toimii tunteiden mukaan, vaikka tietää miten pitäisi toimia. Kiireessä ja paineen alla ihminen tekee helpommin harkitsemattomia ratkaisuja. Digitaalinen aika kuormittaa ihmisen päätöksentekoa.

Mainokset ja esimerkiksi digitaaliset kauppapaikat hoputtavat ostamaan, kiirehdi, näytölle nousee tekstejä kuten: ”vain enää kaksi jäljellä”, ”kohdetta katselee lisäksesi neljä ostajaa.” Kodin ja perheen projektipäälliköt suorittavat hankintapäällikön toimia kiireen ja paineen alla.

Fyysinen työ vähenee, hallintatehtävät monimutkaistuvat
Kuluttaja tarvitsee uudenlaista kokonaiskuvaa arjesta, jotta pystyy tarvittavaan metatyöhön. Niin perheiden kuin sinkkujenkin uusi kotitaloustyö on digitaalisen kuluttamisen hallinta ja ajankäyttö. Uskon, että perinteisellä kotitalouden osaamisella ja sen projektipäälliköinnillä on edelleen paikkansa. Sitä tarvitaan, koska on olemassa kuluttamisen ja ostamisen prosessi, joka on läsnä digitaalisessa arjessa jatkuvasti. Se on metatyötä, jota emme tule ajatelleeksi. Sen hallinta on usein jäsentymätöntä, tiedostamatonta ja aikaavievää.

Kuluttajapolitiikassa puhutaan kuluttajan voimaannuttamisesta. Mielestäni kuluttajaa helpottaa, kun on tietoinen siitä, että on hallinnoimassa kahta todellisuutta: reaalimaailman lisäksi myös digiympäristöään. Kuluttaja voimaantuu kun ostoprosessin kokonaisuus on kuluttajalla hallussa ja hän hahmottaa mitä tapahtuu ennen kauppaa, kaupan aikana sekä näkee myös tilanteet kaupanteon jälkeen. Koko ostoprosessin aikana on olemassa oikeuksia ja vastuita sekä hyväksi koettuja toimintamalleja, joita voidaan oppia ja opettaa. Kulutusprosessien hallinta auttaa myös kestävään toimintaan laajemminkin kansalaisena toimittaessa.

Tärkeintä on, ettei digiajan metatyö lamaannuta ihmistä, sillä kotitalouden hallintaa tarvitaan edelleen.

Kuluttajan mediataidot osaksi taloustaitoja

Joulun aika on hyvä aika opettaa kouluissa kuluttajakasvatusta. Ostokehotuksia on kaikkialla ja rahan puutteeseen on tarjolla ratkaisuja kuten: ”Iloitse nyt”, ”Maksa vasta myöhemmin”, ”Me vertailimme lainat puolestasi”…

Lainojen markkinointia on niin televisiossa kuin radiossa, joten perheen pienimmätkin osaavat jo rallatella luotontarjoajien mainosriimejä.

Samalla tavalla kuin säästäminen ja korkolaskut ovat talouskasvatuksen ydintä, myös mainonnanlukutaidon on sitä oltava. Talouskasvatuksen mediataidot on otettava erityisen huomion kohteeksi talouskasvatusta kehitettäessä. Tästä tulin yhä vakuuttuneemmaksi luettuani pari ajankohtaista kirjoitusta luottojen markkinoinnista.

”Älä anna tyhjän pankkitilin jarruttaa!”, otsikoi kuluttaja-asiamies Katri Väänänen viimeisimmän bloginsa. Hän toteaa luottojen markkinoinnista seuraavaa: ”Olennaista on esimerkiksi se, miten päätöksenteon kannalta olennainen tieto esitetään ja miten kuluttajia tuupataan aktiiviseen toimintaan. Kuluttaja voisi esimerkiksi hahmottaa paremmin luoton vaikutuksia menoihinsa, jos hän näkisi ennen luoton nostoa, miten erien suuruus vaikuttaa maksuaikaan ja korkomenoihin.”

Talouteen vaikuttavan tiedon hankinta ja sen sisäistäminen edellyttävät hakijalta yhä enemmän paitsi kykyä analysoida tietoa myös arvioida sen tarkoitusperiä. Aiheeseen pureutuu Tampereen yliopiston Moreenimedian verkkojulkaisun artikkeli: Ilmaisten lainankilpailutussivustojen määrä kasvoi muutamassa vuodessa – ”Asiakkaalle luodaan illuusio, että valta on hänellä” .

Jos jotain palvelua markkinoidaan ilmaisuilla ”kilpailutettu” tai ”vertailtu”, viestin vastaanottajan tulisi kyetä arvioimaan, onko kyseessä pelkästään osa yrityksen markkinointia.
Varsinkaan taloustaitojen opetuksessa ei kannata tyytyä siihen, että kun lainankilpailutussivustoa käytetään, ymmärretään ainoastaan perusasiat lainan hinnan laskemisesta ja omasta rahatilanteesta. Yhtä tärkeä taloudenhallinnan kannalta on ohjata ottamaan selvää, kuka tai mikä taho on tuon tarjotun tiedon tai apuvälineen taustalla. Sen jälkeen pohditaan vielä, mitkä voivat olla markkinoijan tarkoitusperät, mistä se saa tuottonsa ja mitä toimijaa se edustaa.

Kuluttajakasvatusta kehitettämässä ja opettajia kouluttamassa

Kuluttaminen on jatkuvassa muutoksessa. Digitaalisuus tai palvelullistuminen ei sinälläään muuta kuluttajan oikeuksia ja kuluttajataitoja. Niitä vain sovelletaan opetukseen uudenlaisissa toimintaympäristöissä ja uusien ilmiöiden kautta. Uusissa opettajien aineistoissa ja täydennyskoulutuksessa on monesti kysymys uusien opetettavien sisältöjen jäsentämisestä ja yhdistämisestä jo aiemmin hallittuun. Katso videolta esimerkkejä, mitä Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on tehty kuluttajakasvatuksen kehittämiseksi.

 

Linkit videolla mainittuihin julkasuihin:

Elämää älykodissa

Osaava ostaja

Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Ostopolkuun perustuva oppimateriaali

Tietoa ja hakuohjeet maksuttomaan kuluttajakasvatuksen täydennyskoulutukseen:
Osallisuutta kuluttajakasvatukseen

 

Mitä eläminen maksaa? Kohtuullinen kulutus sopiviksi paloiksi pureskeltuna

Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi päivitetyt versiot kohtuullisen kulutuksen viitebudjeteista marraskuun 2018 puolessavälissä. Viitebudjetit on rakennettu yhteistyössä asiantuntijoiden, tutkijoiden ja eri elämäntilanteissa olevien tavallisten kuluttajien kanssa. Etenkin viimeksi mainittujen rooli korostuu viitebudjetteja laadittaessa. Tällä varmistetaan se, että budjetit eivät ole vain ylhäältä päin saneltuja elämisen standardeja, vaan aidosti arkea ja sen menorakennetta kuvaavia.

Viitebudjetteja voi hyödyntää opetus- ja neuvontakäytössä monin eri tavoin.

Ensinnäkin, ne tarjoavat mahdollisuuden pilkkoa omien menojen kaltainen suuri ja monitahoinen kokonaisuus pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin. Sen sijaan, että puhuisimme oppilaiden kanssa rahan käytöstä kokonaisuutena, voimme eriyttää sen vaikkapa asumista tai ruokaa koskeviin menoihin. Näin asian käsittely helpottuu ja vältämme oman talouden asioiden käsittelyssä helposti syntyvän informaatioähkyn tai jopa ahdistuksen.

Pienten kokonaisuuksien kautta päästään takaisin suuremman kokonaisuuden hallintaan. Kun yksittäiset kululuokat on käsitelty, on helppo koota ne yhteen ja miettiä, vastaako oma menorakenne nykyistä tulotasoa ja olisiko jossain kategoriassa vähentämisen varaa. Tätä kautta päästään myös toiseen viitebudjettien helposti hyödynnettävään ominaisuuteen eli omien menojen vertailuun suhteessa muihin.

Me ihmiset, iästä riippumatta, vertailemme mielellämme itseämme ja käyttäytymistämme muihin. Tahdomme tietää, miten oma elämämme suhteutuu monella osa-alueella erilaisiin tilastollisiin keskiarvoihin. Kohtuullisen kulutuksen viitebudjetit mahdollistavat oman elämäntapamme suhteuttamisen siihen, millaisena asiantuntijat, tutkijat ja tavallinen kansa sen kohtuullisena vähimmäistasona näkevät. Tämä on paitsi mielenkiintoista, niin myös kannustavaa; omien menojen kohtuullisempaan suuntaan muuttamisesta kiittävät paitsi lompakko niin myös ympäristö.

Takuusäätiö ja Marttaliitto ovat yhteisessä Rahat riittää -kehittämishankkeessaan (2018-2020) tuottaneet neljästä eri viitebudjettien kotitaloustyypistä infograafit. Näissä perusinformaatio esimerkiksi alle 45-vuotiaan yksinasuvan, lapsiperheen tai eläkeläispariskunnan viitebudjettien mukaisista menoista on muutettu graafiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Infograafeista löytyy myös tyhjä budjettipohja, johon jokainen voi itse kirjata omat pienempiin kategorioihin jaetut menonsa ja verrata niitä kohtuullisen kulutuksen viitebudjetteihin.

Opettajana näen infograafeissa merkittävän osan opetus-, neuvonta- ja ohjaustyön ydintä.

Meidän tehtävänämme on muuttaa vaikeaselkoinen, hankalasti saatavilla oleva tai toisinaan jopa hieman tylsäkin tieto helppokäyttöiseen ja kiinnostavaan muotoon.

Liian valmiiksi emme kuitenkaan aihetta saa pureskella, vaan pyrimme vain herättämään mielenkiinnon ja halun soveltaa tätä tietoa omaan elämään. Näin päästään käsiksi todelliseen oppimiseen, jossa teoria ja konkretia yhdistyvät yksilön arkielämää hyödyttävällä tavalla.

Infograafit ovat vapaasti ladattavissa Takuusäätiön ja Marttojen verkkosivuilta. Toivomme niiden laajaa käyttöä erilaisten kohderyhmien keskuudessa ja kuulemme myös mielellämme kokemuksia niiden käytöstä.


Artikkelin on kirjoittanut Erkki Ukkola, joka toimii hankekoordinaattorina Rahat riittää -hankkeessa Marttaliitossa

Opetuksen ilmiönä ”Black Friday” ja ”Älä osta mitään” -päivä

Alennusmyyntipäivä on paisunut melkeinpä mediailmiöksi muutamassa vuodessa. Oppilaat elävät black Friday viestinnän keskellä ja samaan aikaan vietetään myös ”Älä osta mitään -päivää”.

Nämä kaksi päivää ovat mehukas kuluttaja- ja talouskasvatuksen teema, joita voi tarkastella opetuksessa monipuolisesti ostopolun kautta. Opetuksessa voi esim. roolileikkien kautta tehdä kuvitteellisia ostaa vai ei -harjoituksia.

Tarkoituksena on auttaa oppilaita arvioimaan omaa kulutustaan yhdistämällä kulutuskriittistä ajattelua, kustannus- ja ympäristötietoisuutta sekä tajua kuluttajan oikeuksista.

Black Friday antaa aihetta tarkastella myös omaa toimintaa. On tutkittu, että 70 % hiilijalanjäljestä syntyy yksityisen kulutuksen kautta*.

Aloittakaa opetuksessa haaveiden ja unelmien synnystä. Tutkikaa oppilaiden kanssa Black Friday -mainontaa, mitä ilmoittelua, mitä somemainontaa tai kaupallisia artikkeleita oppilaat ja myös opettaja kohtaavat.

Pohtikaa yhdessä, mitä vaikutuksia mainonnalla voi olla ihmisten käyttäytymiseen. Mitä vaikutusta on sosiaalisella paineella ja vaikkapa selfie-kulttuurilla.  Seuratkaa myös, näkyykö omassa somevirrassa bigdataan perustuvaa mainontaa. Eli tuleeko silmille juuri sitä, mistä on kiinnostunut.

Jos Black Fridayna tarvitsee oikeasti jotakin, pelkän haluamisen sijaan, voi silloin kenties ostaa jonkun tuotteen tai palvelun halvemmalla. Aina ostaessa on tarpeen tuntea oikeutensa kuluttajana. Perehtykää siis kuluttajansuojaan, tutkikaa, miten verkkokaupassa kannattaa maksaa. Ottakaa selvää maksamisen turvallisuudesta. Puhukaa tilanteista, jolloin tuotteen voi vaihtaa. Ihmetelkää yhdessä sopimuksia. Lukekaa palveluiden sopimuksia, mikä onkaan määrä-aikaisen ja toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ero?

Kun ostopolulla kulkee, talous vaikuttaa kuluttajan elämään kaikilla askeleilla. Matematiikan tunnilla voi laskea, miten pienten palvelumaksujen purosta voi tullakin yllättävän iso virta laskettaessa kaikki talouden sopimukset yhteen.

Aina ei ostoksilla kaikki mene niin kuin sovittiin. Tutustukaa siltä varalta kuluttajaneuvontaan  ja reklamaatioapuriin. Kuluttajaneuvonta auttaa silloin kun tuote tai palvelu on ostettu kotimaisesta yrityksestä. Alla olevan videon voi näyttää myös oppitunnilla. Jokaisen oppilaan on hyvä olla selvillä mistä apua saa.

Nykyään nuoret ostavat myös paljon ulkomailta esim. verkkokaupoista. Jos ostos on tehty Euroopasta, silloin ongelmatilanteissa otetaan yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen, joka neuvoo ja auttaa maksutta.

Jos ostos on tehty verkkokaupasta EU:n ulkopuolelta, olet itse vastuussa tuotteiden turvallisuudesta. Ongelmatilanteissa viranomaiset eivät voi auttaa sinua samalla tavalla kuin EU-alueen verkkokaupoista tilattaessa. Myös tästä näkökulmasta on hyvä keskustella oppilaiden kanssa.

*Lähde: Seppälä et al., 2009

 

Kohti ”resurssiviisautta”

Kuluttaminen on resurssien käyttöä. Se käsittää luonnon resurssit, talouden resurssit, sosiaaliset resurssit ja ajan resurssin. Uutena resurssina on myös ihmisistä digitaalisessa ympäristössä kerätty data. Opetuksessa resurssien käytön ajatellaan olevan talouskasvatusta. Luonnon resurssit siirretään ympäristökasvatuksen lokeroon, joka perustuu luonnontieteisiin. Taloudenpito nähdään rahankäyttönä ja se taas perustuu taloustieteisiin. Aika resurssina ja sen käyttö sekä kodin talous mielletään kuuluvaksi kotitaloustieteisiin ja kuluttajaekonomiaan. Dataa vaihdon välineenä ja resurssina ei vielä taida mikään tieteenala omistaa kouluopetuksen näkökulmasta.

Suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.

Kukaan ei voi kiistää talouskasvatuksen tarvetta. Pitää osata käyttää rahaa ja ostaa sen verran mihin omat rahat riittävät. Yhä useammin esitetään kouluopetukselle vaade opettaa budjetin tekoa.

Samaan aikaan ilmastonmuutos osoittaa luonnon resurssien käytön vievän meitä vääjäämättömästi kohti ekokatastrofia. Kouluopetukselle esitetään uusi vaade, on opetettava kuluttamaan ympäristöystävällisiä tuotteita.

Kolmannessa keskustelussa pohditaan lasten ruutu-aikaa, vanhempien roikkumista somessa ja pohditaan, miten ajankäyttöä voisi opettaa. Miten ihmisten aika saataisiin riittämään elämää, terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin asioihin.

Neljännessä keskustelussa mietitään, miten yksilö voi antaa tai olla antamatta omat tietonsa mainonnan kauppatavaraksi maksuttomissa palveluissa. Tätäkin ”Mihin ja miksi tietonsa antaa ja mitä sillä saa?” -resurssia olisi tärkeä oppia kansalaisen hallitsemaan.

Voisimmeko oppijan kannalta yhdistää nämä kaikki arjen taidot yhdeksi kokonaisuudeksi? Yksinkertaisin ja perinteisin tapa olisi puhua oppiaineesta, jonka opetuksen tavoitteena olisi:

  • auttaa oppilasta hahmottamaan mitä kaikkea arjessa kuluttaa, mitä resursseja hänellä on
  • innostaa oppilasta tutkimaan miten eri resurssit ovat kytköksissä toisiinsa
  • auttaa oppilasta suunnittelemaan omien resurssien käyttöä
  • rohkaista oppilasta käyttämään kaikkia resurssejaan tasapainoisesti

Näihin tavoitteisiin voisi varmaan lisätä paljon muitakin. Pääajatukseni on kuitenkin se, että sen sijaan, että eri resurssien käytön opetuksessa keskittyisimme vain yhteen tärkeään ”resurssiluokkaan”, vaan näkisimme kokonaisuuksia, joilla on yhteiset lainalaisuudet. Kaikille resursseille on yhteistä se, että liikakäyttö yleensä aiheuttaa ongelmia niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Resurssien tasainen jakautuminen tuo hyvinvointia yleensä kaikille. Resurssit ovat siis vaihdon välineitä ja niitä yhdistää kuluttaminen laajassa merkityksessään. Ohessa oleva kuvio ”Kuluttajana kulutuskierrossa” havainnollistaa Vuokko Jarvaa mukaillen kotitalouden resurssien käyttöä.

Onko kuluttajuus siis resurssiviisautta, jossa yhdistyy vastuu elinympäristöstä, omasta taloudesta, omasta ajankäytöstä sekä ymmärrys omista oikeuksia käytettäessä vaihdon välineenä niin rahaa kuin dataakin?

Miten näitä taitoja opitaan tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan helpoimman kautta eli perustamalla uusia oppiaineita, vaan pikemminkin suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.