Ostamisen askelista oppia kuluttamiseen

Juuri äskettäin luin mainoksen, jossa markkinoinnin ammattilaisille tarjotaan koulutusta siitä, miten sisältömarkkinointi sijoitetaan mahdollisimman tehokkaasti kuluttajan ostopolulle. Koko ajan markkinoijat tuntevat kulutuskäyttäytymisemme yhä tarkemmin. Kuljemme viitoitettuja polkuja ja polulle jättämämme jäljet tutkitaan, analysoidaan ja sen perusteella meille markkinoidaan taas lisää ja yhä kohdennetummin.

Samaan aikaan toisaalla, opettaja on haasteen edessä: Opeta talouskasvatusta, opeta arjenhallintaa, opeta medianlukutaitoa, opeta toimimaan oikeuksien ja vastuiden mukaan. Kaiken tämän lisäksi pitää valmentaa uusi sukupolvi estämään ekokatastrofi.

Opettajien työnä on tehdä parhaansa oppimisen eteen, yhteiskunnan ja yksilön hyvinvoinnin parhaaksi.

KKV:n tehtävä on edistää kuluttajien oppimista. Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme kehittäneet opetustapaa, jossa kuluttajakasvatuksen oppisisällöt on sijoitettu myös ostopolulle. Tällä ostopolulla ei ole tarkoitus myydä, vaan antaa oppijalle kokonaiskäsitys siitä, mistä ostaminen alkaa, miten meihin vaikutetaan, miten kauppa syntyy ja miten taloutta hallitaan.

Perusajatus on se, että oppija hahmottaa ostamisen kokonaisuuden, voi helpommin hallita omaa profiiliaan ostajana, hallita itseen kohdistuvaa mainontaa, oivaltaa miksi vastaanottaa niin itselle osuvia mainoksia. Lisäksi oppii myös tunnistamaan mainontaa. Ostopolun avulla hahmottaa miten kauppa syntyy ja miten sopimuksia ja niihin liittyviä maksuja hallitaan. Ostopolun ymmärrettyään saa miellekartan, joka auttaa selviytymään omassa kulutusmaisemassa.

Nyt tästä kehittäjien haaveesta on syntymässä ensimmäinen peruskouluikäiselle sopiva oppimateriaali. Ostajan askeleet -peli on pian testausvaiheessa. Testaajina ovat erityisesti kotitalous- ja yhteiskuntaopin opettajat. Palautetta kerätään 9.11. Kotitalousopettajien koulutuspäivillä.

Koulutuspäivillä järjestetään työpaja, jossa kotitalousopettajat saavat pelattavakseen testausvalmiin peliversion. Peliä kehitetään saadun palautteen ja toiveiden pohjalta eteenpäin. Pelin tueksi tuotetaan myös opettajille taustamateriaali, joka opastaa pelin käyttöönottoon sekä antaa vinkkejä aiheiden käsittelyyn opetuksessa. Peli julkaistaan tammikuulla Educa-messuihin mennessä.

Voimaannuttavaa talouskasvatusta

Keskustelu taloustaidoista käy vilkkaana. TATin tutkimus Talous ja Nuoret osoittaa, että nuorten taloustaidot ovat puutteelliset ja opettajille taloustaitojen opettaminen on vaikeaa.

Veronmaksajien viestintäjohtaja ja päätoimittaja Antti Oksanen kirjoittaa Taloustaitolehdessä viisaasti:

”Taloustaito erillisaineena kuulostaa paperillakin keinotekoiselta. Taloustaidot kun ovat elämäntaitoja, joita pitäisi soveltaa joka aineessa ja joka tilanteessa. Ei digitaitojakaan olla eriyttämässä omaksi oppiaineekseen. Tiukka kapselointi erilleen muusta maailmasta tappoi aikoinaan monen koulukaverin ilon perinteisestä atk:sta tai kaupallisista aineista.”

Uskon, että maailmanlaajuisesti ollaan matkalla poispäin tiukasta oppiainejaosta. OECD:n raportin Education 2030 mukaan koulutuksen pitäisi tuottaa kykyä ratkaista ongelmia, jotka liittyvät ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Elämäntaidot sekä kyky kriittiseen ja systeemiseen ajatteluun korostuvat.

Kuluttaminen ja talous on kokonaisuus

Kuluttajan osaaminen on kimppu tavoiteltavia taitoja ja opittavia sisältöjä, jotka tukevat toinen toisiaan.

Opetuksessa on tärkeää auttaa oppilaita hahmottamaan kokonaisuuksia ja näkemään asioiden yhteyksiä. Opetussuunnitelmassa puhutaan ekososiaalisesta sivistyksestä. Ympäristö, talous ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus liittyvät kaikki ihmisenä toimimisen laajaan kokonaisuuteen. Arjenhallinnan valmiuksia ei synny opettelemalla teoriaa tai taitoja yhdestä näkökulmasta kerrallaan. Tarvitaan opetusta, joka kehittää systeemistä ja kriittistä ajattelua.

Mielestäni opetussuunnitelman tasolla on opetuksen tavoitteita ja mahdollisuuksia talouskasvatuksen toteuttamiseksi asetettu jo nyt paljon. Miksi sitten emme opi taloustaitoja? Miksi opettajat uupuvat aiheen edessä?

Yksittäisiin tietoihin ja taitoihin keskittymisen sijaan kokonaisuuden hallinnan opetusta

Kuluttajuus on viime vuosina tullut digitalisaation ja palvelullistumisen vuoksi yhä monimutkaisemmaksi. Ovatko opetusmenetelmät ja oppimateriaalit seuranneet mukana?

Kuluttajuus opetuksen sisältönä on helpoin toteuttaa abstraktina arvoja pohtivana ”millainen kuluttaja olen?” -keskusteluna, jota voi käydä niin monilukutaidon, taloustaidon, ilmastonmuutoksen ja kestävyyden osaamiskokonaisuuden yhteydessä. Kulutuksen arvopohdinnat näkyvät jo selvästi esim. nuorten ympäristötietoisuuden lisääntymisenä.

Oppilailla on tietoa, että pitää säästää ja olla fiksu kuluttaja, ruutuaikaa pitää rajoittaa ja ilmastomuutos pysäyttää. Kuitenkin on tarpeellista päästä syvemmälle, luoda usko ja valmiudet siihen, että oppilas osaa toimia itse.

Miten arjen taitojen opetusta pitää kehittää?
Opetammeko siis kouluissa liian mekaanisesti rahankäyttöä, säästämistä ja pankkituotteita laajemman taloudenhallinnan ja resurssiviisauden sijaan? Onko taloudellisen lukutaidon määritelmä liian kapea? Onko määritelmässä otettu riittävästi huomioon kuluttajan erilaiset mahdollisuudet toimia, jos hän on vähävarainen?

Tätä minut saa pohtimaan Talentia-lehden artikkeli Taloussosiaalityö tutkii suhdetta rahaan. Siinä pohditaan, että taloudellinen toimintakykyisyys tarkoittaa muun muassa sitä, kuinka ihminen kykenee tulemaan rahan kanssa toimeen, eli millaisia tietoja ja taitoja sekä niin sanottua taloudellista lukutaitoa hänellä on, jotta hän saisi rahat riittämään. Pelkkä tietojen ja taitojen lisääminen ei kuitenkaan toimeentulo-ongelmia ratkaise.

Kun tapaan koulutuksissa opettajia, he usein toteavat, etteivät hallitse digitaalisen kuluttamisen ja monimutkaistuvien markkinoiden kokonaisuutta, joten heillä ei ole aikaa ja voimia ottaa selvää ja opettaa kaikkea kuluttajuuteen liittyvää.

Varsinkin kuluttajan oikeudet ja sopimusjuridiikka koetaan vaikeana opettaa eikä se tunnu perusopetuksen oppilaille kovin ajankohtaiselta.

Kuitenkin ostaminen on aina sopimus ja taloudenhallinta perustuu sopimuksiin – myös nuorten ostoksissa ja rahankäytössä.

Voiko ostopolkumallia käyttämällä opettaja voimaannuttaa oppijaa hallitsemaan talouttaan?
Kuluttajapolitiikassa on puhuttu jo jonkin aikaa kuluttajien voimaannuttamisesta. Voimaannuttamisen käsite taitaa olla alun alkaen sosiaalityön käsitteitä. Voimaantumisprosessin määritelmissä painotetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin.

Voimaantuminen lähtee tunteesta, että hallitsee sitä, missä on mukana, tuntee ostamisen eri vaiheet ja niihin liityvät oikeudet ja vastuut ja sen kautta voi hallita ja kontrolloida omaa toimintaansa.

Kuluttaminen voidaan kuvata sarjana kokemuksia ja tilanteita, joita nimeämällä ja selittämällä yksilöt oppivat näkemään toimintansa ja päämääriensä samankaltaisuuden eri asioita hankittaessa. Kuluttajakasvatuksessa on viime vuosina kehitetty mallia, jossa kuluttajuutta lähestytään tietosisältöjen sijaan toiminnan eli ostamisen prosessin kautta.  Kun ymmärtää omaa toimintaansa näkee myös helpommin mahdollisuutensa saavuttaa omia itselle tärkeitä päämääriä ja toimia omien arvojensa mukaan. Olipa kyse sitten säästeliäisyydestä tai ympäristöystävällisyydestä.

Kun auttaa oppilasta hahmottamaan ostopolkua, päästään käsiksi omiin resursseihin ja mahdollisuuksiin kuluttajana ja jopa hallitsemaan niitä. Näin oppijalle syntyy motivaatio hallita kuluttamistaan sekä positiivinen elämänusko.

Taloustaitojen opetus on siis monimuotoinen kokonaisuus. On tärkeää, että opettajat saavat täydennyskoulutusta, jossa he itse voimaantuvat kuluttajana ja saavat kokonaiskuvan ostopolusta – eli kuluttamisen prosessista ja taloudenpidosta systeeminä.

Seuraavat kolme voimaantumisteorian periaatetta kannattaa muistaa, kun taloustaidosta puhutaan. Ne ovat samat opettajille kuin oppijoillekin

  1. Voimaantumisen kannalta on tärkeää, että ihminen uskoo voivansa vaikuttaa asioiden kulkuun omassa ympäristössään. Ihmisten käsitykset omasta tehokkuudesta ja kokemus asioiden osaamisesta ovat merkityksellisiä voimaantumisen kannalta.
  2. Ihmisen tulisi voida ymmärtää, kuinka systeemi toimii. Uskomukset omasta elämästä ja mahdollisuuksista ovat keskeinen osa voimaantumisprosessia. Esimerkiksi ostopolun ymmärrys on tärkeää kuluttajien yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen sitoutumisessa sekä haluttujen päämäärien saavuttamisessa.
  3. Ihmisen tulisi voida käyttää omaa kontrolliaan omassa elämässään ja osallistua omista lähtökohdistaan yhteisössään.

Opetusmenetelminä ja koulun arjessa tämä tarkoittaa tutkivaa oppimista, harjoittelua sekä eri oppiaineiden yhteistyötä, kun opetetaan arjenhallintaa.

 

Älykoti oppimisympäristönä

Sain mahdollisuuden ensi lauantaina pitää esityksen Educa-messuilla älykodista oppimisympäristönä eri oppiaineissa.

Minua on jo pitkään pohdituttanut koti oppimisympäristönä. Älykodissa asuessamme emme kokkaa, vaan syömme fillarilähettien tuomia aterioita. Emme lörpöttele kavereiden kanssa puhelimessa vaan viestittelemme älylaitteilla. Emme etsi kumppania baarista, harrastuksista tai ostarilla hengailemalla, vaan Tinderistä. Emme katso tv-lähetyksiä, vaan striimaamme viihteen tv-palveluista. Emme hae paperilehteä postilaatikosta, vaan seuraamme uutisia verkossa. Emme osta joululahjoja ostoskeskuksesta vaan verkkokaupasta. Emme enää sijoita mahdollisia säästöjämme itse, vaan annamme tekoälyjen huolehtia sijoituksistamme.

Kotona opittavat elämänhallinnan taidot ja kotityöt ovat muuttuneet 90-luvulta rutkasti.  Ennen kotona laitettiin ruokaa, hoidettiin puhtautta ja siisteyttä, tuotettiin palkattomana kotityönä hoivaa ja huolenpitoa. Nykyisin kotityöt ja kodin toiminnot ovat monimuotoistuneet.

Nykyisin palkattomana kotityönä hoidetaan kodin palveluiden sopimussalkkua.

Kotona käydään kauppaa, kohdataan virtuaalisesti ystäviä ja verkostoidutaan, julkaistaan ja toimitaan vaikkapa kansalaisvaikuttajana. Kodeissa tuotetaan yhteiskunnassa muutakin arvoa kuin klassista palkatonta kotityötä.

Kun vielä kymmenen vuotta sitten oli tapana sanoa, että lapset luulevat, että raha tulee seinästä, on tänä päivänä raha vieläkin näkymättömämpää. Se on kännykässä. Lapset osaavat käyttää teknologiaa ja sillä toteutettuja palveluita, mutta eivät hahmota sen taustalla olevia rahavirtoja, sopimus- tai omistussuhteita. Pahimmillaan heille vain syntyy tapoja ja tottumuksia vailla perusteita ja syy-seuraussuhteiden ymmärrystä.

Opetus linkittyy monin tavoin kotiin oppimisympäristönä

Mitä kotona opitaan tai mitä asioita siellä pitäisi oppia? Tähän liittyy myös keskustelut siitä, mikä on kodin kasvatusvastuulle kuuluvaa, ja mikä on koulun kasvatusvastuulle jäävää.

Esitykseni aiheeseen syventyessäni tutkin oppimisympäristön käsitettä. Opetus- ja koulutussanasto (OKSA) määrittelee oppimisympäristön fyysiseksi tai digitaaliseksi ympäristöksi, psyykkisten tekijöiden, sosiaalisten suhteiden ja pedagogisten ratkaisujen kokonaisuudeksi, jossa opiskelu ja oppiminen tapahtuvat.

Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ja hyvin monessa oppiaineessa, opetusta voidaan ja pyritään toteuttamaan oppilaan oman arjen toimintaympäristön esimerkein. Käytännössä oppilaan arki sijoittuu kodin ympäristöön ja sen käyttämään teknologiseen ja digitaaliseen ympäristöön. Lapset ja nuoret käsittelevät koulussa sitä arkea ja todellisuutta, jota he kohtaavat kodin ja harrastusten kautta. Kouluopetusta täydennetään lisäksi kotitehtävien avulla

Kotien tarjoaman oppimisympäristön voidaan ajatella olevan teknologisoitunut ja digitalisoitunut. Kodin voidaan ajatella olevan älykoti siinä vaiheessa, kun sen arjessa hyödynnetään verkkoon kytkettyjä laitteita tai palveluita.

Toisaalta kodit oppimisympäristöinä ovat keskenään vertaillen kovin erilaisia. Aina on vanhempien tulo- ja koulutustausta ollut heterogeeninen. Nykyisin monikulttuurisuus on lisääntynyt ja kulutustottumukset sekä niitä ohjaavat arvot ovat moninaiset.

Kotitaloudet valitsevat arjen helpottamiseen monenmoisia palveluita. Jo esimerkiksi pelkästään älypuhelimen kautta voi ajatella, että meillä on joko Android- tai iOS- koteja riippuen siitä, millaisia ekosysteemejä kotiin on tekniikkavalintojen kautta muodostunut. Voimme jopa ajatella, että vanhempien ohessa teknologiat luovat ja ohjaavat tottumuksiamme. Opimme käyttämään laitteita ja palveluita tietyllä tavalla, sillä teknologialla, sen yrityksen ohjaamana, jota meillä on käytössä kotona.

Oman haasteensa kodin oppimisympäristön hyödyntämiseen kouluopetuksessa aiheuttaa myös syrjäytyminen. Esimerkiksi jos oppija tulee kodista, jossa ei ole mahdollista saada kokemusta digitaalisten laitteiden tai palveluiden käytöstä. Tai toisinpäin, jos lapsi tulee arkensa palveluin järjestämästä kodista, jossa ei esimerkiksi laiteta ruokaa itse ja puhtaanapitokin hoidetaan palveluita käyttämällä.

Kodin oppimistilanteet käyttöön kotitehtävien avulla

Kotitehtävissä hyödynnetään myös kodin oppimisympäristöä. Opettajalta edellytetään hyvää oppilasryhmän tuntemusta ja kykyä yhteistyöhön vanhempien kanssa. Parhaimmillaan kotitehtävät soveltavat ja laajentavat koulussa opittua.

Kotia kannattaa haasteista huolimatta käyttää oppimisympäristönä varsinkin kuluttajuuteen liittyviä asioita käsitellessä. On selvää, että lapset tulevat kodeista, jotka voidaan luokitella vaikkapa Sitran kulutusmotivaatioprofiilien mukaan mukavuudenhaluisiksi nautiskelijoiksi, seuraileviksi suunnanetsijöiksi, arjen selviytyjiksi, impulsiivisiksi heräteostajiksi, perinteisiksi tolkun ääniksi tai fiilisvihreiksi suunnannäyttäjiksi tai jopa neuvokkaiksi arkivihreiksi. Arjenhallinnan taitojen kehittymisen kannalta päätavoite ei ole se, että oppilas pystyy luokittelemaan itseään tai perhettään, varsinkaan silloin kun kuluttajatyypittelyyn liittyvät kotitehtävät nostavat esiin perheiden yksityisasioita.

Ostopolku koskettaa kaikkia kuluttajia arvoista, asenteista tai varallisuudesta riippumatta

Kulutustottumuksista huolimatta, tai siitä hankimmeko tavaraa vai palvelua, käymme läpi ostos- tai hankintaprosessin. Kotona tehtävien asioiden kautta opimme mediaan, mainontaan ja tiedonhankintaan liittyviä taitoja, kuluttajien oikeuksia ja vastuita sekä talouskasvatusta, ympäristötietoisuutta ja resurssiviisautta. Nämä on syytä jäsentää arjenhallinnaksi ja kuluttajataidoiksi käyttämällä kotia ja sen toimintoja oppimisympäristönä. Kulutusprosessi ja ostaminen jäsentyy helposti ostopolun kautta.

Linkki kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankkiin

Kuluttaminen metatyönä

Bongasin omassa somevirrassani kaverini jakaman Kodin kuvalehden artikkelin ”Kun kodin metatyö uuvutti minut, lopetin sen – tämä päätöksestä seurasi”. Se kertoo kodeissa tehtävästä metatyöstä. Artikkelin mukaan kodin ja perheen elämän projektipäälliköintiä kutsutaan metatyöksi. Metatyö tarkoittaa vaikkapa juuri harrastusten sekä ruoka- ja vaatehuollon suunnittelu- ja organisointityötä, joka tehdään ennen varsinaista työtä. Tähän kotitalouksien metatyöhön lisään digitaalisen ajan sopimusten hallinnan ja palveluiden käytön organisoinnin, sekä tietysti digitaalisen ajan lastenkasvatuksen.

Jään miettimään mikä meidät uuvuttaa. Onko se perinteinen ruoka- ja vaatehuollon organisointi, aikana, jolloin ruokatalouden pyörittäminen on tehty yhä helpommaksi? Vai kuormittaako meitä sittenkin vastuu taloudesta ja kuluttamisen hallinnasta? Vai palveluiden ostamisen ja käyttämisen taitojen äärirajoilla ponnistelu.

Käyttäytymisen taloustiede näkee kuluttajan epärationaalisena toimijana, joka toimii tunteiden mukaan, vaikka tietää miten pitäisi toimia. Kiireessä ja paineen alla ihminen tekee helpommin harkitsemattomia ratkaisuja. Digitaalinen aika kuormittaa ihmisen päätöksentekoa.

Mainokset ja esimerkiksi digitaaliset kauppapaikat hoputtavat ostamaan, kiirehdi, näytölle nousee tekstejä kuten: ”vain enää kaksi jäljellä”, ”kohdetta katselee lisäksesi neljä ostajaa.” Kodin ja perheen projektipäälliköt suorittavat hankintapäällikön toimia kiireen ja paineen alla.

Fyysinen työ vähenee, hallintatehtävät monimutkaistuvat
Kuluttaja tarvitsee uudenlaista kokonaiskuvaa arjesta, jotta pystyy tarvittavaan metatyöhön. Niin perheiden kuin sinkkujenkin uusi kotitaloustyö on digitaalisen kuluttamisen hallinta ja ajankäyttö. Uskon, että perinteisellä kotitalouden osaamisella ja sen projektipäälliköinnillä on edelleen paikkansa. Sitä tarvitaan, koska on olemassa kuluttamisen ja ostamisen prosessi, joka on läsnä digitaalisessa arjessa jatkuvasti. Se on metatyötä, jota emme tule ajatelleeksi. Sen hallinta on usein jäsentymätöntä, tiedostamatonta ja aikaavievää.

Kuluttajapolitiikassa puhutaan kuluttajan voimaannuttamisesta. Mielestäni kuluttajaa helpottaa, kun on tietoinen siitä, että on hallinnoimassa kahta todellisuutta: reaalimaailman lisäksi myös digiympäristöään. Kuluttaja voimaantuu kun ostoprosessin kokonaisuus on kuluttajalla hallussa ja hän hahmottaa mitä tapahtuu ennen kauppaa, kaupan aikana sekä näkee myös tilanteet kaupanteon jälkeen. Koko ostoprosessin aikana on olemassa oikeuksia ja vastuita sekä hyväksi koettuja toimintamalleja, joita voidaan oppia ja opettaa. Kulutusprosessien hallinta auttaa myös kestävään toimintaan laajemminkin kansalaisena toimittaessa.

Tärkeintä on, ettei digiajan metatyö lamaannuta ihmistä, sillä kotitalouden hallintaa tarvitaan edelleen.

Luolahenkilön tunteita online

Media on muuttumassa yhä enenevissä määrin liikkuvaksi kuvaksi. Käsitykset elämästä ja todellisuudesta muodostuvat yhä useammin videoiden ja elokuvien kautta. Liikkuvassa kuvassa korostuvat tunne-elämykset.

Kuluttajakasvatuksessakin käsitellään yhä enemmän tunnetaitoja. Kuluttajan ostopolku on kulutusprosessi, joka alkaa haaveista ja harkinnasta, etenee ostotapahtuman ja maksamisen kautta tuotteen ja palvelun käyttöön, sopimusten hallintaan sekä niihin liittyvien maksujen hoitamiseen, joissakin tapauksissa reklamointiin tai asiallisen palautteen antamiseen.

Kuluttajan ostopolku oikeuksineen, vastuineen ja taloustaitoineen sisältää useita tärkeitä kasvatuksen paikkoja, ostopolun valintatilanteissa tarvitsemme tunnetaitoja ja itsetuntemusta. Kysymys on paljon enemmästä kuin mekaanisista ostamisen taidoista: pitää oppia tunteista, jotka ohjaavat toimintaamme kuluttajana. Ostopolulla yhdistyvät eri kasvatuksen alat. Ostopolun avulla opitaan ostamisen koko prosessi ja siihen vaikuttavia tekijöitä sen sijaan, että opettelisimme pelkästään tuntemaan, sääntöjä, vertailutaitoja tai prosenttilaskuja.

Kuluttajuutta on tarpeen opettaa kokonaisuutena ihan uudella tavalla, kun luolahenkilön tuntein kulutamme ja olemme kaupallisen viestinnän parissa 24/7 online.

Kulutus, tunteet ja media
Tunteet saavat meidät toimimaan ei-rationaalisesti – myös kuluttajana. Kasvatus on pyrkinyt kitkemään meistä luolahenkilön suoraviivaisia reagoinnin toimintatapoja. Etsimme toisten hyväksyntää ja ”rakkautta” pukeutumalla muodikkaasti. Ostamme sen suurimman leivonnaisen, jos se on edullisesti tarjolla. Tartumme uskomattomiin tarjouksiin, vaikka järjellä ajatellen emme saa nopeita voittoja. Jokin alkukantainen itsesäilytysvaisto, joskin vääristynyt, saa meidät käyttäytymään itsellemme vahingollisesti, vastoin parempaa tietoa. Tämä on tuttua käyttäytymisen taloustieteen esittelemissä käytösvinoumissa ja myös tunnetaitojen opettamisessa.

Kuluttaja- ja talouskasvatuksessa oppilaan ohjaaminen tunteiden tunnistamiseen omissa kulutuspäätöksissään on yksi tärkeimmistä opetuksen tavoitteista.

Perheessä opitut sekä yhteisön mallit ja rutiinit ovat kuitenkin ehkä merkittävin tunnepohjaista käyttäytymistämme säätelevä oppimistulos. Lapsuudessa ja nuoruudessa opimme tavan reagoida, kokea, tuntea ja käyttäytyä –  se kuinka vahvasti olemme tunteiden vietävissä, on monen seikan yhteistulos.

Apua voisi olla siitä, jos pystymme pysähtymään. Usein hetken tuumattuamme osaamme tunnistaa ja nimetä tunteitamme, ehkä silloin emme toimi vastoin tietoamme. Toinen tapa on luoda itselle mahdollisimman paljon hyvinvointia tukevia tottumuksia ja saada niistä suojaa.

Tunteet eivät siis ole se varsinainen ongelma, vaan se, miten viettien viemänä luolahenkilön kaltaisesti toimimme. Järjellä ajateltuna voi olla erikoista, että valitsemme helpon ratkaisun, tunteisiin vetoamalla vaikutetaan käytökseemme tai muiden ihmisten valinnat ohjaavat meitä.

Vaikutukselle alttiina koko ajan
Nuorten elämän kannalta oleellisin muutos on siinä, että digiaikana syntyneet eivät enää erikseen mene verkkoon, vaan he ovat verkossa 24/7. Se on elämää, kun meille vanhemmille se on osa elämää. Verkossa eläminen on pääasiassa kuvallista viestintää, kun taas tekstiin tottuneet sukupolvet menevät erikseen verkkoon etsimään tekstimuotoista tietoa.

Mainonnassa on jo pitkään vaikutettu elävän kuvan kautta, vaikka sen ohessa perinteiset, tekstiin perustuvat printtimainokset ovat olemassa edelleen. Opetettaessa mainonnan tunnistettavuutta opettajan on helppo puhua oppilaille mainonnan perinteisistä keinoista. Liikkuva kuva sisältää monikanavaisesti vaikuttavia tunne- elementtejä. Markkinointiin tarkoitettua liikkuvaa kuvaa on verkossa paljon ja median käyttäjinä altistumme kaupalliselle vaikuttamiselle yhä monipuolisemmin.

Tunteisiin vaikutetaan luomalla erilaisia tunnelmia: sisällön tai tiedon kylkiäisenä tulevaa tunnelmaa ei voida mitata tai säännöin säädellä. Silti juuri se tunnelma johdattaa meidät ostopolulle, se yhdistää meitä taiteen keinoin, se saa meidät kuulumaan joukkoon, jakamaan omaa elämäämme ja kulutustamme tarinoina muille sekä olemaan läsnä. Merkityksellisyys kutsuu ostamaan.

 

Medialukutaidon opetuksen tueksi syntyi uutta aineistoa

Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilla on julkaistu uusi media- ja teknologialukutaitoon liittyvä opetuksen tukimateriaali: Nuori sosiaalisen median käyttäjänä.

Media- ja teknologialukutaito on tärkeä osa elämänhallintaa ja liittyy vahvasti kuluttajataitojen opetteluun. Napakkaan, alle kymmenen sivun tausta-aineistoon kannattaa tutustua ennen teeman käsittelyä oppitunnilla.

Tausta-aineistossa esitellään, miten nuoren identiteetti rakentuu sosiaalisessa mediassa. Sivuilla kuvaillaan myös sitä, kuinka erilaiset kaupalliset viestit ja brändit voi tunnistaa somessa. Kaupallisten viestien tunnistamisen opettelu on tärkeää, jotta nuori hahmottaa, kuinka omiin kulutuspäätöksiin voidaan vaikuttaa ulkopuolelta huomaamattomastikin.

Usein kuluttaja haluaa vahvistaa sosiaalisia suhteitaan kulutuksen avulla. Siksi on luonnollista, että kuluttamiseen pyritään vaikuttamaan erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Aineiston on toimittanut VTM Veera Värtinen.

Lue lisää

Monimuotoistuva kulutusmaisema haastaa kotitalousopetusta

Kuukausi sitten järjestimme kotitalousopettajien koulutuspäivän. Tämän blogin kahdessa edellisessä postauksessa nuoret, vasta opettajaksi valmistuvat pohtivat digitalisoituvan arjen taitojen ottamista mukaan opetukseen.

Pohdin koulutuspäivien porinahetkillä eli ”pikadeiteillä” kuulemaani ja työpisteillä muistiin kirjoitettuja ajatuksia. Mieleeni piirtyi kuva moninaisista yksilöllisistä kulutusmaisemista. Oppitunnilla opettajan oma kokemus ja kulutusmaisema sekä oppilaiden omat, digitaalisena aikana muotoutuneet maisemat kohtaavat.

Lue lisää