Mediataitoviikolla voi oppia kuluttajan mediataitoja

Z-sukupolvi kierrättää ja ostaa vain arvotavaraa todetaan Kauppalehdessä julkaistussa artikkelissa.

Väite perustuu Vähittäiskaupan Tutkimussäätiön kyselytutkimuksiin. Alustojen tuoma jakamistalous on nuorten suosiossa. Samaan aikaan Z-sukupolvi kuitenkin ihailee kalliiden tavaroiden omistamista eikä ole valmis tinkimään omasta kulutuksestaan ympäristösyistä.

Opetussuunnitelmissa ympäristökasvatus onkin ollut mukana jo pitkään. Nykynuoret ovat yhä tietoisempia ympäristöongelmista ja vaativat kaupalta vastuullisuutta ja avoimuutta tuotantoketjujen suhteen. Vastuullisuus näkyy eläinten hyvinvoinnin merkityksen arvostamisena, ja muovin käyttö arveluttaa.

Ihmiset ovat kuitenkin ristiriitaisia. Ympäristötekoja odotetaan etenkin poliitikoilta, mutta omista nautinnoista ei olla valmiita tinkimään. On siis tilausta kuluttaja- ja kansalaiskasvatukselle ja toisaalta myös tunnetaitojen opetukselle, sillä onhan tiedossa, ettei kuluttaja ole rationaalinen, vaan meitä johdattavat tietoa useammin käyttäytymisen vinoumat, joita erityisesti on nostettu esiin käyttäytymisen taloustieteessä.

Käyttäytymisen vinoumista löytynee selityksiä sille, että kuluttajat hakevat omaa nautintoaan ja ”nopeita voittoja”. Näistä esimerkkejä ovat pikavippien ja kalliiden kulutusluottojen suosio. Kun tämä yhdistetään artikkelissakin mainittuun brändituotteiden suosioon nuorten kulutuksessa, siinä lienee yksi selittävä tekijä myös talousongelmien lisääntymiselle.

Mitä kasvatuksessa voidaan tehdä?

Kauppalehden artikkelin esittelemässä kyselytutkimuksessa selvisi, että Z-sukupolvi ostaa verkosta enemmän kuin vanhemmat ikäluokat, toki nuoret käyvät edelleen myös kivijalkakaupassa. Tietoa tuotteista haetaan mobiililla. Parhaillaan vietettävällä mediataitoviikolla voi kyselytutkimuksen tuloksiakin arvioitaessa todeta, että kuluttajan mediataidot ovat entistäkin tärkeämpiä.

Tietoa etsitään googlaamalla tai suoraan kaupan verkkosivuilta. Someen ja keskustelupalstoihin ei luoteta yhtä paljon. On siis tärkeää erottaa mainos, pystyä arvioimaan mistä omat haaveet tulevat. Mikä on markkinointitarkoituksiin tuotettua vertailutietoa ja mikä on tutkittua tai luotettava tietoa. On pystyttävä arvioimaan omaa toimintaa verkossa.

KKV on mukana mediataitoviikolla aineistolla ”Haaveilen ja harkitsen”. Hyvää mediataitoviikkoa kaikille!

Medialukutaidon opetuksen tueksi syntyi uutta aineistoa

Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkosivuilla on julkaistu uusi media- ja teknologialukutaitoon liittyvä opetuksen tukimateriaali: Nuori sosiaalisen median käyttäjänä.

Media- ja teknologialukutaito on tärkeä osa elämänhallintaa ja liittyy vahvasti kuluttajataitojen opetteluun. Napakkaan, alle kymmenen sivun tausta-aineistoon kannattaa tutustua ennen teeman käsittelyä oppitunnilla.

Tausta-aineistossa esitellään, miten nuoren identiteetti rakentuu sosiaalisessa mediassa. Sivuilla kuvaillaan myös sitä, kuinka erilaiset kaupalliset viestit ja brändit voi tunnistaa somessa. Kaupallisten viestien tunnistamisen opettelu on tärkeää, jotta nuori hahmottaa, kuinka omiin kulutuspäätöksiin voidaan vaikuttaa ulkopuolelta huomaamattomastikin.

Usein kuluttaja haluaa vahvistaa sosiaalisia suhteitaan kulutuksen avulla. Siksi on luonnollista, että kuluttamiseen pyritään vaikuttamaan erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Aineiston on toimittanut VTM Veera Värtinen.

Lue lisää

Mitä ja miten opetamme, kun nuoren arki on palvelualustalla?

Inspiroiduin löytäessäni mediakasvattajien Fb-ryhmästä julkaisun, joka alkaa tiiviillä nykytilanteen kuvauksella:

”Digitaalinen teknologia on ollut sosiaalisen muutoksen katalysaattori henkilökohtaisten tietokoneiden yleistymisestä 1980-luvulla, World Wide Webin leviämiseen 1990-luvulla ja edelleen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median nousuun 2000-luvulla. Vaikka koulut ovat monin tavoin sopeutuneet kehityskulkuun kahden viime vuosikymmenen aikana, yleinen käsitys on, että lasten, esiteinien ja teinien elämä pyörii sellaisten digitaalisten teknologioiden ja uusien toimintatapojen ympärillä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä he kohtaavat kouluopetuksessa.”

Lue lisää

Kuluttajan mediataidot ovat yhä tärkeämpiä

Vietämme parhaillaan mediataitoviikkoa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto osallistuu viikkoon huijaus-teeman ympärille laaditun oppimiskokonaisuuden kautta. Kuluttajat ja oppilaat voivat testata verkkovisailussa, erottavatko he, mikä on mainontaa ja millaiseen tarjoukseen kannattaa tarttua. Tyypillisestä tilausansasta on laadittu havainnollinen kuva, jota voi katsoa ruudulta oppitunnilla tai tulostaa julisteeksi seinälle.

Lue lisää

Lapsen digisivistys syntyy aikuisen kanssa

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Uusi tietosuoja-asetus ei vähennä mediakasvatuksen tärkeyttä

Vuoden päästä tulee voimaan uusi tietosuoja-asetus henkilötietolakiin. Asetukseen tehdyt muutokset tulevat koskemaan erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Todennäköiset linjaukset ovat:

  • Alle 13–16-vuotias (ikä tarkentuu) lapsi tarvitsee vanhemman suostumuksen käyttääkseen palveluita, jotka tallentavat hänen tietojaan, kuten sosiaalista mediaa tai puhelimen sovelluksia
  • Tietoyhteiskuntapalveluissa lapsille osoitettujen viestien tulee olla selkeitä
  • Lasten tietojen suojaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tietoyhteiskuntapalveluissa

Suomen Safer Internet -toiminnan järjestämässä tietosuojauudistukseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin, mitä tämä tietosuoja-uudistus käytännössä tulee lapsen näkökulmasta tarkoittamaan. Kooste keskustelutilaisuudesta on katsottavissa täältä.

Vaikka asetuksen tarkoituksena on parantaa ihmisten oikeuksia, sen seurauksena lapsi saattaa kokea, että hänen yksityisyyttään loukataan ja että, hän ei ole vanhempiensa luottamuksen arvoinen.

Vielä ei ole päätetty, millä tavalla vanhempi antaisi lapselle suostumuksensa jonkun digitaalisen palvelun käyttöön. Amerikan malliin peilaten mahdollisia tapoja antaa lupa voisi olla sähköpostivahvistus, luottokorttiostos vanhemman luottokortilla tai puhelinvahvistus. Jos luvan antaminen on vaivalloista, eivät vanhemmat välttämättä osaa tai jaksa sitä antaa, varsinkin jos lupia pitäisi antaa kymmenittäin.

iStock_000015711230_MediumKäytännössä lapsi ei uudistuksen myötä voi tehdä internetissä paljoakaan ilman, että vanhempi saa siitä tiedon. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori netinkäyttäjä saa tukea ja opastusta. Pahimmillaan lapsi jää ilman internetin yhteisöllistä kokemusta eivätkä lapsen taidot käyttää internettiä kehity.

Vanhemman antama lupa käyttää sovellusta ei tarkoita sitä, että lapsi olisi internetissä turvassa sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin, lapselle saattaa jopa tulla valheellinen turvallisuuden tunne luvan saatuaan.

Tilaisuudessa pidettiin erityisen tärkeänä, että tietosuojaan liittyvistä lapsen oikeuksista opetetaan koulussa. Tekniset ratkaisut eivät korvaa vuorovaikutuksellista mediakasvatusta. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan ja vastuistaan sekä ymmärtävät toimintansa vaikutuksen omaan turvallisuuteen. Perustietojen hankkiminen teknologiasta ja sen kehityksestä ovat myös osa itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteita.

Digitaalinen oppimateriaali ja teknologian käyttö kouluissa lisääntyy koko ajan. Tietosuoja-asetuksen vaatima lupa vanhemmilta voi vaikuttaa siihenkin, mitä oppimateriaaleja  ja -välineitä koulu ottaa käyttöön. Jos kaikki oppilaat eivät saa lupaa esimerkiksi oppimista tukevan pelin lataamiseen, se eriarvoistaa oppilaita. Toisaalta luvan kysymisen myötä vanhemmat tulevat tietoisemmiksi koulun opetuksesta.

Lue lisää:

Elokuvakamera paljastaa tekstiilitehtaan todellisuuden

Visuaalisesti vahva ja vaikuttava dokumenttielokuva Machines vie katsojansa keskelle intialaisen tekstiilitehtaan koneiden pauhua ja kemikaalihuuruja. Rahul Jainin ohjaamassa, suomalais-saksalais-intialaisena yhteistuotantona toteutetussa elokuvassa seurataan Intian Gujaratissa sijaitsevan tekstiilitehtaan toimintaa. Tehtaassa tuotetaan materiaalia myös Suomessa tunnetuille vaatemerkeille ja elokuva tekeekin näkyväksi yhden osan kansainvälisen vaateteollisuuden kasvottomasta ketjusta.

Elokuvasta näkökulmia eettiseen kuluttamiseen
Elokuva näyttää tehtaan karut olosuhteet toteavaan sävyyn, se jättää tilaa katsojan oivallukselle ja ajatuksille. Paljon puhuvien kuvien lisäksi ääneen pääsevät myös työläiset ja pomokin saa sanoa sanansa. Kuvat uhkuvat höyryä, likaa ja kosteutta, tehtaan huurut melkein haistaa elokuvanteatterin penkissä. Työn raskaus tulee iholle ja työn ääressä nuokkuvan työntekijän väsymys on käsin kosketeltavaa. Elokuva avaa samastumispintoja ja ymmärrystä kulutushyödykkeiden tuotantoprosessiin.

Aineenopettaja ja elokuvakasvattaja Maria Lehtosen laatima ja Koulukinon tuottama oppimateriaali tarjoaa laajasti välineitä elokuvan näkökulmien avaamiseen. Oppimateriaali käsittelee kestävän kehityksen, kuluttamisen, työntekijöiden oikeuksien ja dokumenttielokuvakerronnan teemoja. Oppimateriaalissa elokuvan teemojen käsittelyä laajennetaan elokuvan maailman ulkopuolelle. Esimerkiksi kestävän kehityksen teemaa lähestytään sitomalla se laajemmin ympäröivään mediamaisemaan ja oppilaiden omaan arkeen.

Elokuva antaa vahvan, elämyksellisen taustan keskustelulle kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista
Oppimateriaalissa tehdään muun muassa tutkimusmatka omaan vaatekaappiin ja pohditaan omia kulutustottumuksia, niiden eettisyyttä ja kestävyyttä. Pohdintaan innostetaan tutkivan ja kysyvän otteen kautta rakentaen uudenlaista suhdetta kuluttamiseen ja vahvistaen tietoisuutta omista valinnoista. Elokuva näyttää palasen todellisuutta ja herättää ajatuksia, mutta ei syyllistä. Myös oppimateriaalissa pyritään aktiiviseen otteeseen, jota passivoiva syyllistäminen ei edistä. Elokuvasta haetaan oivalluksia ja sitä kautta pontta muutoksiin. Eettisen kuluttamisen kysymyksiin kietoutuu myös kuluttaja-aktivismi ja vastamainonta, joihin oppimateriaalissa myös perehdytään.

Vaikka intialainen tehdas voi työpaikkana tuntua kaukaiselta, koskevat työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvät kysymykset jossain vaiheessa lähes kaikkia. Elokuvan kuvaaman karun tehdastodellisuuden kautta päästään käsiksi myös työmarkkinakysymyksiin, ammattiliittojen rooleihin ja toisaalta kuluttajan vastuuseen työntekijöiden aseman parantamisessa.

Dokumentaristi Jouko Aaltonen on todennut, että ”dokumenttielokuvaa on kuvattu vasaraksi ja aseeksi. Sen avulla voidaan vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa maailmaa.” Rahul Jainin dokumentti toteavasta ja lakonisesta ilmaisustaan huolimatta pyrkii vaikuttamaan katsojaan. Sen lisäksi, että elokuva on itsenäinen ilmaisuvoimainen taideteos, se toimii myös kuluttajakasvatuksena pyrkimyksenään saada katsoja kiinnittämään huomiota ostamiensa kulutushyödykkeiden alkuperään. Elokuva ja elokuvakasvatus voivatkin olla erittäin tärkeässä roolissa myös eettiseen kuluttamiseen tähtäävässä kuluttajakasvatuksessa.

Linkki oppimateriaaliin. Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön lähimpään elokuvateatteriin Koulukinon kautta.


Kirjoittaja

Marjo Kovanen toimii tuottajana Koulukino – Skolbio ry:ssä. Koulukino on valtakunnallinen elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka edistää elokuvakasvatusta muun muassa tuottamalla oppimateriaalia elokuvateatterilevityksessä oleviin elokuviin.