Vaikuttamisessa koolla ei välttämättä ole väliä

Oletko keskusteluissa tai oppilaiden arjen puuhissa mukana ollessasi ottanut oppitunnilla puheeksi somevaikuttajat ja mainonnan uudet keinot?

Yksi viime vuosien suurista kasvavista markkinointitrendeistä on ollut vaikuttajamarkkinointi, eli yritysten ja vaikuttajien välinen kaupallinen yhteistyö, jonka tavoitteena on yrityksen tuotteiden myynnin edistäminen tai brändin tunnettuuden kasvattaminen.

Vaikuttajalla tarkoitetaan tässä yhteydessä henkilöä, jolla on sosiaalisen median kanava, jota muut henkilöt seuraavat, eli tutustuvat enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen sisältöön. Vaikuttajamarkkinoinnin lopputuote puolestaan voi olla esimerkiksi vaikuttajan julkaisema yritystä tai sen tuotteita käsittelevä video-, ääni- tai kuvajulkaisu tai blogikirjoitus.

Usein vaikuttajamarkkinoinnista puhuttaessa ensimmäisenä mieleen nousee kuva some-tähdestä, jolla on tuhansia tai jopa satojatuhansia – maailman mittakaavassa kenties jopa miljoonia – seuraajia. Lue lisää

Vastuullisuus myy – ostammeko sen?

Pekka Seppänen kirjoitti Ylen kolumnissaan (12.9.2019) yritysten vastuullisuusmielikuvista sekä siitä, kuinka yritykset määrittelevät itse oman vastuullisuutensa. Vastuullisuutta voidaan käyttää osana brändin luontia ja imagomainontaa.

Vastuullisuudella kilpaillaan paljon vähittäiskaupassa. Se on mielestäni ymmärrettävää, sillä vastuullisuus myy. Kuluttajat ovat entistä huolestuneempia ilmastonmuutoksesta ja esimerkiksi sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta – ihmisen, eläinten ja elinympäristön voinnista.

Nostetaan esille esimerkiksi juuri nyt kaikkien huulilla oleva ilmastonmuutos. Kun ihmiskunta kohtaa kriisejä, niissä on helppoa nähdä myös rahastamisen ja hämmentämisen mahdollisuus.

Lue lisää

Selfie-efekti selittää nuorten haavoittuvuutta ja ylikuluttamista

Nuoriin aikuisiin kohdistuu rankasti digitaalista markkinointia. Nuorison selfieiden jakamisen on todettu lisäävän kaupallista painetta jopa niin paljon, että seurauksena voi olla nuorten ylikuluttamisesta johtuvia taloudellisia ongelmia.

Sain Nordic-Estonian Education Groupin kokouksessa kuunnella norjalaisen tutkijan Lisbeth Bergin mielenkiintoisen esityksen kuluttajan haavoittuvuudesta. Esitys perustui neljään vuosina 2013–16 tehtyyn Sifon (National Institute for Consumer Research) tutkimukseen Norjassa.

Sosiologiassa on jo Pierre Bourdieun ajoista ollut käsitys siitä, että jos haluaa kuulua tiettyyn joukkoon, toimiva strategia on omaksua viiteryhmän mieltymyksiä, pukeutumista ja tapoja. Myös nuoret aikuiset haluavat kuulua vertaisryhmiin ja se tehdään näkyväksi erilaisin kaupallisin tunnistein.

Nykyään markkinoijat hyödyntävät joukkoon kuulumisen painetta käyttämällä apuna ihmisten verkkoon jättämiä jälkiä ja algoritmeja. Niiden avulla markkinointia kohdistetaan tehokkaasti. Tähän kudelmaan kietoutuvat sulavasti myös palkatut bloggaajat, vloggaajat sekä nuorten käyttämät sosiaalisen median yhteisöt, joissa jaetaan säännöllisesti selfieitä.

Mitä haavoittuvuudella tarkoitetaan

Haavoittuvuudella tarkoitetaan sekä riskiä ylikuluttamiseen ja sen kautta tuleviin talousongelmiin että koettua haavoittuvuutta. Haavoittuvuus näkyy esimerkiksi riskinä tulla huijatuksi tai ostaa vaarallisia tuotteita verkosta. Haavoittuvuus on nähty digitaalisten taitojen puutteena. Erityisen haavoittuvana ryhmänä on pidetty vanhuksia ja erityisryhmiä.

Kuluttajapoliikassa on pohdittu, mitkä ryhmät ovat haavoittuvia eli tarvitsevat ohjausta ja neuvontaa erityisesti digitaalisessa maailmassa. Norjalaisten tutkimus sai inspiraationsa EU:n tekemästä laajasta haavoittuvuutta koskevasta tutkimuksesta (Consumer vulnerability across key markets in the European Union, 2016). Haavoittuvuustutkimukset perustuvat ns. käyttäytymistaloustieteen ajatteluun (Behavioural Economics), jossa kuluttaja nähdään haavoittuvana yksilönä. Sen mukaan kuluttaja ei ole rationaalinen päätöksentekijä eikä välttämättä tee oman hyvinvointinsa kannalta optimaalisia valintoja markkinoilla.

Norjalaiset löysivät selfie-efektin

Haavoittuvuuteen ja ylikuluttamiseen liittyy käyttäytymistä, jossa ostetaan tuotteita, joita ei lainkaan tarvitse. Tähän luetaan myös kalliiden digitaalisten laitteiden hankinta, kalliiden brändivaatteiden ostaminen, design laukut, tatuointien ottamiset ja kauneusleikkaukset. Kaikkia näitä yhdistää ns. selfie-kulttuuri. Tutkimuksen keskeiset kysymykset olivat:

  • Ottavatko nuoret aikuiset enemmän selfieitä kuin muut?
  • Vaikuttavatko digikäytännöt kulutustottumuksiin?

Tulosten mukaan erityisen haavoittuvia ovat ennen kaikkea nuoret. Haavoittuvuutta lisää huono taloudellinen tilanne, heikot taidot tehdä laskutoimituksia, heikko kustannustietoisuus sekä ajan puute. Näitä ominaisuuksia yhdistyy erityisesti nuorten aikuisten elämään.

Tutkimuksissa tuli ilmi, että:

  • Haavoittuvuus ja ylikuluttaminen eivät selity pelkästään iällä.
  • Haavoittuvuus ei ole sukupuoleen liittyvää, mutta kuluttaminen on. Tuloksissa yllätti, että tatuointien otto ja kauneusleikkaukset eivät ole sukupuolesta riippuvaisia.
  • Runsas selfieiden ottaminen sekä bloggarien seuraaminen vaikuttavat paljon haavoittuvuuteen ja ylikuluttamiseen. Aktiivinen digitaalisten laitteiden käyttö lisää kohdennetun markkinoinnin kohtaamista.
  • Kaikissa ryhmissä yllätti se, että hyvät digitaaliset taidot lisäsivät ylikuluttamista ja haavoittuvuutta. Netissä surffaaminen jättää digitaalisia jälkiä, mikä lisää kaupallista painetta sekä haavoittuvuuden ja ylikuluttamisen riskiä.
  • Youtuben käyttäjät hankkivat merkkivaatteita vähemmän kuin muut.
  • Varakkaat ostavat enemmän, mutta kärsivät vähemmän haavoittuvuudesta. Varakkaammat ottavat myös vähemmän tatuointeja.
  • Taloudestaan piittaamattomammat ihmiset ostavat useammin tarpeettomia tavaroita ja merkkivaatteita sekä hankkivat kauneusleikkauksia.

Suomessa vastaavaa tutkimusta ei ole tehty. On kuitenkin selvää, että selfie-kulttuurista on syytä puhua koulussa kulutuksen ja taloustaitojen näkökulmasta. Sosiaalinen media on osa nuorten luonnollista oppimisympäristöä, mutta se on myös yhteisö, jossa sosiaalinen paine on valtava.

Lapsi ja logojen maailma

Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat: Ajatuksia lapsista ja kuluttamisesta

Vierailimme Espoossa Kaarnapurren päiväkodissa haastattelemassa lapsia logojen tuntemuksesta. Haastattelimme viittä eri-ikäistä lasta ja näytimme heille 18 eri logoa: automerkkejä, suomalaisia yrityksiä, ruokapaikkoja sekä kauppoja.

Lapsille suunnattu markkinointi on kasvanut ja kasvaa edelleen. Lapset näkevät mainontaa ympärillään joka päivä: televisiossa, kaduilla, lehdissä ja internetissä. Jo pienetkin lapset tunnistavat valtavia määriä brändejä ja logoja. Tästä kiinnostuneina halusimme ottaa selvää, miten bränditietoisuus näkyy 3-6-vuotiailla lapsilla.

Tarkoituksenamme oli valita logoja, jotka ovat tutumpia aikuisille kuin lapsille, ja tarkastella näin ollen kuinka tunnistettavia lapsille ovat tuotemerkit, joiden kuluttajia he eivät itse varsinaisesti ole.

Ennen haastatelua oletimme, että lapset olisivat tunnistaneet lähestulkoon kaikki logot mitä valitsimme, mutta todellisuudessa he tunnistivat noin puolet niistä. Tämä yllätti meidät positiivisesti.

Alan opiskelijoina koemme huolenaiheena kilpailuasetelman, jota lasten bränditietoisuus ruokkii. Kokemus itsestä muita huonompana on haitaksi terveen itsetunnon kehitykselle ja sosiaalisten suhteiden synnylle.

Miten kasvattaja voi vaikuttaa lapsen kuluttajuuteen ja siihen, miten lapsi kokee mainonnan?

Kysyimme tätä Kaarnapurren lastentarhanopettajalta Taija Levolta, joka kertoi päiväkodin henkilökunnan keskustelleen asiasta usein. Isoimpana asiana esille nousi kohtuus, ja miten ottaa se puheeksi vanhempien kanssa. Liiallinen ruutuaika ja esimerkiksi peleihin uppoutuminen voi syödä lapsen luovuutta sekä mielikuvituksellisuutta leikeissä. Toisaalta tabletit tarjoavat uusia mahdollisuuksia päiväkodin arkeen. Taija totesikin, että käyttäisi mielellään tabletteja opetuksessa, jos siihen olisi mahdollisuus.

Koska teknologian tai median käyttöä ei nykypäivänä voi välttää, lapsen lähellä olevat kasvattajat ovat tärkeässä roolissa siinä, että lapselle muodostuisi terve suhde mainontaan.

Kaikkea ei tarvitse saada, vaan lapselle tulee opettaa kohtuullisuutta. Lapset ovat haavoittuvaisia mainonnalle, ja kasvattajan tehtävä on hillitä liiallista markkinoinnin maailmaan uppoutumista. Kasvattajan vastuulla on opettaa lapselle mainonnan, markkinoinnin ja median tulkintaa.

Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat: Anna Sihvo, Brunella Sandholm, Noora Syrjäläinen, Susanne Sandberg ja Tiiu Seppälä

Teknologia – uhka vai mahdollisuus?

Varhaiskasvatus-2016-banneri

Vuosi 2030. Piilaakson päiväkodissa on lelupäivä. Aamupiirissä lapset pääsevät esittelemään kotoa tuomiaan leluja.

Taneli: No mul on täs tää aipäd megaforce 7c ja siis mä sain tän ku mul tuli paha mieli ku ei mentykää päiväkodin jälkee superloppii vaik äiskä lupas.

Daijana: Mun pädis on infiniti näyttö ja se on paljon paljon parempi ku Tanelil. Sitä paitsi tää on kalliimpiki.

Tiina-Tuulikki: Mul on tää Pom-pupu vaa.

Taneli: Vähän noloo! Mitä tol voi muka tehä?

Olemmeko kulkemassa kohti tällaista tulevaisuutta? Tätäkö me haluamme?

Varhaisikäisten lasten teknologialaitteiden käyttö on lisääntynyt ja arkipäiväistynyt. Yhä useammat vanhemmat korvaavat aidon vuorovaikutuksen ja läsnäolon viihdyttämällä lastaan jollakin sähköisellä välineellä ilman todellista tietoa siitä, mitä lapsi oikeasti laitteella tekee ja mitä vaikutuksia laitteen käytöllä on lapsen hyvinvointiin.

Tutkimukset osoittavat, että liiallisella teknologialaitteiden käytöllä on vaikutuksia lasten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Uniongelmilla, lisääntyneellä aggressiivisuudella ja ylivilkkaudella on selkeä yhteys valvomattomaan ja liialliseen teknologiakulutukseen. Erot ovat kuitenkin yksilöllisiä. Laitteiden tuleminen lähelle lasten elämää lisää myös eriarvoisuutta niin lasten kuin eri sosioekonomisessa asemassa olevien perheidenkin kesken.

Oikein ja kohtuudella käytettynä teknologialaitteet ovat kuitenkin hyvä lisä tukemaan lasten oppimista ja kehitystä. Pedagogisia elementtejä sisältävillä sovelluksilla voidaan tukea esimerkiksi lapsen kielellisten ja matemaattisten taitojen kehittymistä.Nämä eivät kuitenkaan korvaa aidon vuorovaikutuksen mahdollistamaa oppimista.

Teknologian mukanaan tuomat mahdollisuudet tulisi huomioida myös erityislasten kanssa työskennellessä, sillä joillakin lapsilla audiovisuaalisuus voi olla hyvinkin motivoiva tekijä ja näin ollen helpottaa haastavien asioiden oppimista.

Media- ja teknologiakeskeisyyden lisääntyminen muuttaa myös tulevaisuuden varhaiskasvattajien työnkuvaa. Teknologisoitumista tulisikin ottaa huomioon yhä enemmän jo koulutuksissa. Kysymys kuuluukin, mikä on varhaiskasvattajan rooli lapsen mediakasvatuksessa?


Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat: Vilma Kulmala, Eveliina Koljonen, Jessica Ketonen, Eevi Laaksovirta

Lasten medialukutaitoa kehittämässä

Varhaiskasvatus-2016-banneri

Kirkkonummella kaikkiin päiväkotiryhmiin on parin vuoden sisällä hankittu dokumenttikamerat, älytaulut ja tabletit. Ovatko kalliit laitteet oikeasti pienten lasten käytössä päiväkodin arjessa? Mitä laitteilla voisi käytännössä tehdä ja mitä lapset niiden kanssa touhutessa oppivat? Saadakseen vastaukset kysymyksiin, ryhmä Helsingin yliopiston lastentarhanopettajaopiskelijoita kävi Kirkkonummella Nissnikun päiväkodissa tutustumassa media- ja teknologiakasvatukseen.

 ”Kun itse tekee, niin ymmärtää” 

Yhtenä tärkeimmistä asioista Nissnikussa pidetään sitä, että lapsi on toimija eikä vain valmiiksi luodun tuotteen käyttäjä. Kun lapset oppivat luomaan itse mediatuotteita, he eivät enää halua niin paljon pelata valmiiksi koodattuja pelejä. On paljon jännittävämpää ja innostavampaa luoda jotain itse.

Päiväkodin aikuiset eivät aina opeta yksityiskohtaisesti miten jotain ohjelmaa käytetään, vaan lapsen pitää itse keksiä miten laite tai ohjelma toimii. Silloin korostuvat onnistumisen kokemukset ja oivaltaminen, ja lapsi muistaa oppimansa paremmin. Toisinaan lapset jopa opettavat ylpeinä vanhempia tai läheisen koulun oppilaita sovellusten käytössä.

Päiväkodissa tuotetaan itse videoita animaatioista elokuviin (käytössä mm. sovellukset iMovie ja iStopmotion). Lapset oppivat tekemällä itse. He näkevät kuinka prosessi toimii ja sitä kautta ymmärtävät, ettei kaikki mitä mediassa nähdään ole totta.

Lasten kanssa on tehty esimerkiksi mainoksia heidän omiin elokuviinsa. Tällöin he oppivat ymmärtämään mainostajien tarkoitusperiä ja suhtautumaan mainontaan terveen kriittisesti. Lasten kanssa on myös käyty läpi äänimaailman ja musiikin vaikutusta videoiden tunnelmaan. Eräässä projektissa lapset saivat nauhoittaa vanhempiensa kanssa animaatioon omia ääniä, ja myöhemmin tarkastella erilaisia lopputuloksia.

Lapset ovat saaneet tehdä projektina myös sanomalehtä, jolloin pohdittiin mikä olisi tärkeää uutisoitavaa. Lapset saivat opettajien avustuksella kirjoittaa jostain aiheesta ja olla mukana lopputuotteen eli sanomalehden tekemisessä.

Lapsi tekee sähköistä kirjaa Book Creator –ohjelmalla.
Lapsi tekee sähköistä kirjaa Book Creator –ohjelmalla.

Lasten kanssa voidaan tutustua kuviin ja niiden tulkintaan monella tavalla. Valitusta kuvasta lapsille saatetaan ensin esitellä pieni osa, jonka perusteella lapset kertovat, mitä he kuvassa näkevät ja mitä kuvassa olevat henkilöt miettivät sekä miltä kuvan henkilöt näyttävät. Nähtyään koko kuvan lapset kertovat, mitä he näkevät nyt ja pohtivat esimerkiksi miksi kuva on mustavalkoinen.

Nissnikun päiväkodissa otettuja kuvia laitetaan Instagramiin ja lasten kanssa on keskusteltu siitä, mitä internetissä kannattaa jakaa. Lapset ovat oppineet, että Instagramiin laitetuissa kuvissa lasten kasvoja ei näy. Jotta heitä ei voi tunnistaa, he kääntävät kuvia otettaessa automaattisesti selkänsä kameralle.

Lapset ovat tehneet Päiväni eläimenä -kuvia, joissa he ovat pukeutuneet eläimiksi, valinneet haluamansa taustan ja työstäneet kuvan GS Wizard –ohjelmalla kokonaisuudeksi.

Lastentarhanopettajat kertoivat harjoitusten opettaneen lapsia katsomaan kuvia kriittisesti ja havaitsemaan esimerkiksi mitkä mainosten tai ohjelmien kuvat eivät ole ”oikeita”.

Päiväni eläimenä -kuva. Lapsi on itse valinnut taustan ja työstänyt kuvan.
Päiväni eläimenä -kuva. Lapsi on itse valinnut taustan ja työstänyt kuvan.

Erityisen innoissaan lapset ovat olleet QR-koodeista, joita voi nykyään havaita lähes kaikkialla. Päiväkodissa tähän  innostukseen on tartuttu ja QR-koodeja hyödynnetään monella tavalla. Lapset saavat tuoda päiväkotiin esimerkiksi löytämiään elintarvikepakkauksia ja koodin takana olevaan materiaaliin tutustutaan yhdessä. Samalla aukeaa mahdollisuus keskustella siitä, miksi koodien taakse halutaan asettaa houkuttelevia videoita tai muuta mainosmateriaalia. Myös omien QR-koodien tekeminen on mahdollista ja näitä koodien taakse piilotettuja videoita onkin päiväkodissa löydettävissä monesta paikasta.

Nissnikun vierailumme vahvisti käsitystämme – media- ja teknologiakasvatus kuuluu ehdottomasti myös varhaiskasvatusikäisille!

Voit tutustua tarkemmin lapsia osallistaviin toimintaideoihin vaikkapa tämän sivuston avulla: http://mediahyrra.mediakasvatus.fi/


Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat: Remes, Stenman, Romppanen, Selin ja Pakalén