Mitä eläminen maksaa? Kohtuullinen kulutus sopiviksi paloiksi pureskeltuna

Helsingin Yliopiston Kuluttajatutkimuskeskus julkaisi päivitetyt versiot kohtuullisen kulutuksen viitebudjeteista marraskuun 2018 puolessavälissä. Viitebudjetit on rakennettu yhteistyössä asiantuntijoiden, tutkijoiden ja eri elämäntilanteissa olevien tavallisten kuluttajien kanssa. Etenkin viimeksi mainittujen rooli korostuu viitebudjetteja laadittaessa. Tällä varmistetaan se, että budjetit eivät ole vain ylhäältä päin saneltuja elämisen standardeja, vaan aidosti arkea ja sen menorakennetta kuvaavia.

Viitebudjetteja voi hyödyntää opetus- ja neuvontakäytössä monin eri tavoin.

Ensinnäkin, ne tarjoavat mahdollisuuden pilkkoa omien menojen kaltainen suuri ja monitahoinen kokonaisuus pienempiin ja helpommin hallittaviin osiin. Sen sijaan, että puhuisimme oppilaiden kanssa rahan käytöstä kokonaisuutena, voimme eriyttää sen vaikkapa asumista tai ruokaa koskeviin menoihin. Näin asian käsittely helpottuu ja vältämme oman talouden asioiden käsittelyssä helposti syntyvän informaatioähkyn tai jopa ahdistuksen.

Pienten kokonaisuuksien kautta päästään takaisin suuremman kokonaisuuden hallintaan. Kun yksittäiset kululuokat on käsitelty, on helppo koota ne yhteen ja miettiä, vastaako oma menorakenne nykyistä tulotasoa ja olisiko jossain kategoriassa vähentämisen varaa. Tätä kautta päästään myös toiseen viitebudjettien helposti hyödynnettävään ominaisuuteen eli omien menojen vertailuun suhteessa muihin.

Me ihmiset, iästä riippumatta, vertailemme mielellämme itseämme ja käyttäytymistämme muihin. Tahdomme tietää, miten oma elämämme suhteutuu monella osa-alueella erilaisiin tilastollisiin keskiarvoihin. Kohtuullisen kulutuksen viitebudjetit mahdollistavat oman elämäntapamme suhteuttamisen siihen, millaisena asiantuntijat, tutkijat ja tavallinen kansa sen kohtuullisena vähimmäistasona näkevät. Tämä on paitsi mielenkiintoista, niin myös kannustavaa; omien menojen kohtuullisempaan suuntaan muuttamisesta kiittävät paitsi lompakko niin myös ympäristö.

Takuusäätiö ja Marttaliitto ovat yhteisessä Rahat riittää -kehittämishankkeessaan (2018-2020) tuottaneet neljästä eri viitebudjettien kotitaloustyypistä infograafit. Näissä perusinformaatio esimerkiksi alle 45-vuotiaan yksinasuvan, lapsiperheen tai eläkeläispariskunnan viitebudjettien mukaisista menoista on muutettu graafiseen ja helposti omaksuttavaan muotoon. Infograafeista löytyy myös tyhjä budjettipohja, johon jokainen voi itse kirjata omat pienempiin kategorioihin jaetut menonsa ja verrata niitä kohtuullisen kulutuksen viitebudjetteihin.

Opettajana näen infograafeissa merkittävän osan opetus-, neuvonta- ja ohjaustyön ydintä.

Meidän tehtävänämme on muuttaa vaikeaselkoinen, hankalasti saatavilla oleva tai toisinaan jopa hieman tylsäkin tieto helppokäyttöiseen ja kiinnostavaan muotoon.

Liian valmiiksi emme kuitenkaan aihetta saa pureskella, vaan pyrimme vain herättämään mielenkiinnon ja halun soveltaa tätä tietoa omaan elämään. Näin päästään käsiksi todelliseen oppimiseen, jossa teoria ja konkretia yhdistyvät yksilön arkielämää hyödyttävällä tavalla.

Infograafit ovat vapaasti ladattavissa Takuusäätiön ja Marttojen verkkosivuilta. Toivomme niiden laajaa käyttöä erilaisten kohderyhmien keskuudessa ja kuulemme myös mielellämme kokemuksia niiden käytöstä.


Artikkelin on kirjoittanut Erkki Ukkola, joka toimii hankekoordinaattorina Rahat riittää -hankkeessa Marttaliitossa

Opetuksen ilmiönä ”Black Friday” ja ”Älä osta mitään” -päivä

Alennusmyyntipäivä on paisunut melkeinpä mediailmiöksi muutamassa vuodessa. Oppilaat elävät black Friday viestinnän keskellä ja samaan aikaan vietetään myös ”Älä osta mitään -päivää”.

Nämä kaksi päivää ovat mehukas kuluttaja- ja talouskasvatuksen teema, joita voi tarkastella opetuksessa monipuolisesti ostopolun kautta. Opetuksessa voi esim. roolileikkien kautta tehdä kuvitteellisia ostaa vai ei -harjoituksia.

Tarkoituksena on auttaa oppilaita arvioimaan omaa kulutustaan yhdistämällä kulutuskriittistä ajattelua, kustannus- ja ympäristötietoisuutta sekä tajua kuluttajan oikeuksista.

Black Friday antaa aihetta tarkastella myös omaa toimintaa. On tutkittu, että 70 % hiilijalanjäljestä syntyy yksityisen kulutuksen kautta*.

Aloittakaa opetuksessa haaveiden ja unelmien synnystä. Tutkikaa oppilaiden kanssa Black Friday -mainontaa, mitä ilmoittelua, mitä somemainontaa tai kaupallisia artikkeleita oppilaat ja myös opettaja kohtaavat.

Pohtikaa yhdessä, mitä vaikutuksia mainonnalla voi olla ihmisten käyttäytymiseen. Mitä vaikutusta on sosiaalisella paineella ja vaikkapa selfie-kulttuurilla.  Seuratkaa myös, näkyykö omassa somevirrassa bigdataan perustuvaa mainontaa. Eli tuleeko silmille juuri sitä, mistä on kiinnostunut.

Jos Black Fridayna tarvitsee oikeasti jotakin, pelkän haluamisen sijaan, voi silloin kenties ostaa jonkun tuotteen tai palvelun halvemmalla. Aina ostaessa on tarpeen tuntea oikeutensa kuluttajana. Perehtykää siis kuluttajansuojaan, tutkikaa, miten verkkokaupassa kannattaa maksaa. Ottakaa selvää maksamisen turvallisuudesta. Puhukaa tilanteista, jolloin tuotteen voi vaihtaa. Ihmetelkää yhdessä sopimuksia. Lukekaa palveluiden sopimuksia, mikä onkaan määrä-aikaisen ja toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ero?

Kun ostopolulla kulkee, talous vaikuttaa kuluttajan elämään kaikilla askeleilla. Matematiikan tunnilla voi laskea, miten pienten palvelumaksujen purosta voi tullakin yllättävän iso virta laskettaessa kaikki talouden sopimukset yhteen.

Aina ei ostoksilla kaikki mene niin kuin sovittiin. Tutustukaa siltä varalta kuluttajaneuvontaan  ja reklamaatioapuriin. Kuluttajaneuvonta auttaa silloin kun tuote tai palvelu on ostettu kotimaisesta yrityksestä. Alla olevan videon voi näyttää myös oppitunnilla. Jokaisen oppilaan on hyvä olla selvillä mistä apua saa.

Nykyään nuoret ostavat myös paljon ulkomailta esim. verkkokaupoista. Jos ostos on tehty Euroopasta, silloin ongelmatilanteissa otetaan yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen, joka neuvoo ja auttaa maksutta.

Jos ostos on tehty verkkokaupasta EU:n ulkopuolelta, olet itse vastuussa tuotteiden turvallisuudesta. Ongelmatilanteissa viranomaiset eivät voi auttaa sinua samalla tavalla kuin EU-alueen verkkokaupoista tilattaessa. Myös tästä näkökulmasta on hyvä keskustella oppilaiden kanssa.

*Lähde: Seppälä et al., 2009

 

Kohti ”resurssiviisautta”

Kuluttaminen on resurssien käyttöä. Se käsittää luonnon resurssit, talouden resurssit, sosiaaliset resurssit ja ajan resurssin. Uutena resurssina on myös ihmisistä digitaalisessa ympäristössä kerätty data. Opetuksessa resurssien käytön ajatellaan olevan talouskasvatusta. Luonnon resurssit siirretään ympäristökasvatuksen lokeroon, joka perustuu luonnontieteisiin. Taloudenpito nähdään rahankäyttönä ja se taas perustuu taloustieteisiin. Aika resurssina ja sen käyttö sekä kodin talous mielletään kuuluvaksi kotitaloustieteisiin ja kuluttajaekonomiaan. Dataa vaihdon välineenä ja resurssina ei vielä taida mikään tieteenala omistaa kouluopetuksen näkökulmasta.

Suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.

Kukaan ei voi kiistää talouskasvatuksen tarvetta. Pitää osata käyttää rahaa ja ostaa sen verran mihin omat rahat riittävät. Yhä useammin esitetään kouluopetukselle vaade opettaa budjetin tekoa.

Samaan aikaan ilmastonmuutos osoittaa luonnon resurssien käytön vievän meitä vääjäämättömästi kohti ekokatastrofia. Kouluopetukselle esitetään uusi vaade, on opetettava kuluttamaan ympäristöystävällisiä tuotteita.

Kolmannessa keskustelussa pohditaan lasten ruutu-aikaa, vanhempien roikkumista somessa ja pohditaan, miten ajankäyttöä voisi opettaa. Miten ihmisten aika saataisiin riittämään elämää, terveyttä ja hyvinvointia ylläpitäviin asioihin.

Neljännessä keskustelussa mietitään, miten yksilö voi antaa tai olla antamatta omat tietonsa mainonnan kauppatavaraksi maksuttomissa palveluissa. Tätäkin ”Mihin ja miksi tietonsa antaa ja mitä sillä saa?” -resurssia olisi tärkeä oppia kansalaisen hallitsemaan.

Voisimmeko oppijan kannalta yhdistää nämä kaikki arjen taidot yhdeksi kokonaisuudeksi? Yksinkertaisin ja perinteisin tapa olisi puhua oppiaineesta, jonka opetuksen tavoitteena olisi:

  • auttaa oppilasta hahmottamaan mitä kaikkea arjessa kuluttaa, mitä resursseja hänellä on
  • innostaa oppilasta tutkimaan miten eri resurssit ovat kytköksissä toisiinsa
  • auttaa oppilasta suunnittelemaan omien resurssien käyttöä
  • rohkaista oppilasta käyttämään kaikkia resurssejaan tasapainoisesti

Näihin tavoitteisiin voisi varmaan lisätä paljon muitakin. Pääajatukseni on kuitenkin se, että sen sijaan, että eri resurssien käytön opetuksessa keskittyisimme vain yhteen tärkeään ”resurssiluokkaan”, vaan näkisimme kokonaisuuksia, joilla on yhteiset lainalaisuudet. Kaikille resursseille on yhteistä se, että liikakäyttö yleensä aiheuttaa ongelmia niin yksilölle kuin yhteisöllekin. Resurssien tasainen jakautuminen tuo hyvinvointia yleensä kaikille. Resurssit ovat siis vaihdon välineitä ja niitä yhdistää kuluttaminen laajassa merkityksessään. Ohessa oleva kuvio ”Kuluttajana kulutuskierrossa” havainnollistaa Vuokko Jarvaa mukaillen kotitalouden resurssien käyttöä.

Onko kuluttajuus siis resurssiviisautta, jossa yhdistyy vastuu elinympäristöstä, omasta taloudesta, omasta ajankäytöstä sekä ymmärrys omista oikeuksia käytettäessä vaihdon välineenä niin rahaa kuin dataakin?

Miten näitä taitoja opitaan tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan helpoimman kautta eli perustamalla uusia oppiaineita, vaan pikemminkin suuntaamme kohden yhä monialaisempia oppimiskokonaisuuksia ja tähtäämme tiedon lisäämisen sijasta viisauteen ja sivistykseen, jolla osataan toimia arjessa.

Maapallon tuho – kuluttajan syy?

Media välittää meille nykyään lähes päivittäin tietoa siitä, kuinka länsimaiset kulutustottumuksemme ovat kestämättömiä ja ohjaavat väistämättömään tuhoon. Koko maailman käsittävä ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 1. elokuuta, kun Suomen osalta ylikulutuspäivä oli jo 11. huhtikuuta (WWF 2018). Ylikulutuspäivällä tarkoitetaan sitä päivää, jona olemme kuluttaneet luonnonvarat, joiden tulisi kestää koko vuoden. Edellä olevista päivämääristä näemme jo entuudestaan tietämämme totuuden: vauras länsi on pitkälti vastuussa ylikulutuksesta.

Taustalla oleva toive on, että nykyisiä kulutustottumuksia ei siis tarvitsisi muuttaa, vaan nykyinen kulutuskulttuuri muuttuisi itsestään kestäväksi.

Kulutuksen kestämättömyys on ollut jo varsin pitkään tiedossa, ja sen hillitsemiseen on ainakin ajatuksen tasolla sitouduttu. Esimerkiksi YK on määritellyt Agenda 2030:ssa seitsemäntoista kestävän kehityksen tavoitetta (YK 2015). Nämä tavoitteet on vahvistettu vuonna 2015, ja ne käsittävät näin ollen viidentoista vuoden ajanjakson. Myös EU on nostanut maapallon resurssien riittävyyden keskiöön ympäristöpolitiikassaan (EU 2018).Lue lisää

Monimuotoistuva kulutusmaisema haastaa kotitalousopetusta

Kuukausi sitten järjestimme kotitalousopettajien koulutuspäivän. Tämän blogin kahdessa edellisessä postauksessa nuoret, vasta opettajaksi valmistuvat pohtivat digitalisoituvan arjen taitojen ottamista mukaan opetukseen.

Pohdin koulutuspäivien porinahetkillä eli ”pikadeiteillä” kuulemaani ja työpisteillä muistiin kirjoitettuja ajatuksia. Mieleeni piirtyi kuva moninaisista yksilöllisistä kulutusmaisemista. Oppitunnilla opettajan oma kokemus ja kulutusmaisema sekä oppilaiden omat, digitaalisena aikana muotoutuneet maisemat kohtaavat.

Lue lisää

Älykodissa ympäristöarvot keskeisiä – haasteena elektroniikkajäte

Tekniikan etiikka tuli koteihin sähkön mukana. Oli päätetty, että on kaikkien kansalaisten oikeus saada nauttia sähkön tuomista eduista. Ihmisille tuli myös antaa oikeanlaista tietoa järkiperäisestä ja taloudellisesta sähkön käytöstä. Sähkölaitosten tuli toimia puolueettomina ja rehellisinä neuvonantajina.

Tekniikkaan liittyvät eettiset ja kestävän kehityksen kysymykset ovat sitten sähkön tulon laajentuneet ja monimutkaistuneet. Menneinä aikoina tavarat ja laitteet hankittiin loppuelämäksi, eikä esimerkiksi kierrätys ollut tuolloin keskeinen näkökulma.

Ympäristöarvot mukaan tekniikan kehitykseen
Nykyään ympäristöasiat ovat hyvin näkyvästi esillä tekniikan kehityksessä. Suurin osa elektroniikan tuotannosta tapahtuu maissa, joissa ympäristöstä huolehtiminen on heikkoa, ja joissa on pulaa puhtaasta vedestä. Kehitysmaissa elektroniikkajäte aiheuttaa suuria ympäristöongelmia. Sen lisäksi, että sitä syntyy kehitysmaissa, sitä myös kuljetetaan sinne muista maista epävirallisissa järjestelmissä kierrätettäväksi.Blonde girl looks at TVs in supermarket

Elektroniikan valmistukseen kuluu paljon erilaisia raaka-aineita. Esimerkiksi useiden kodin älylaitteiden sisältämien mikrosirujen valmistukseen tarvitaan fossiilisia polttoaineita, kemikaaleja, harvinaisia mineraaleja ja vettä. Monet elektroniikkaan käytetyt raaka-aineet ovat vaarassa loppua lähivuosina. Raaka-aineista voi tulla myös terveyshaittoja.

Ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Uusien innovaatioiden kohdalla pyritään arvioimaan niiden ympäristövaikutuksia. Erilaiset ympäristösertifikaatit ovat yleistyneet tehtaissa ja elektroniikkajätteen kierrätykseen on kiinnitetty huomiota. On myös syntynyt tekniikan aloja, jotka ensisijaisesti keskittyvät haittojen vähentämiseen ja jo olemassa olevien ongelmien korjaamiseen. Tavoitteena on kiertotalous, jossa kestävyys ja korjattavuus otettaisiin jo suunnitteluvaiheessa huomioon.

Ympäristöarvojen noudattaminen kaikessa asuntorakentamisessa merkitsee huomion kiinnittämistä asuntojen laatuun ja kestävyyteen, materiaalien kierrätettävyyteen, terveellisyyteen ja energiatalouteen. Nämä arvot kannattaisi muistaa myös remontoidessa. Esimerkiksi keittiöremontissa syntyy paljon kaatopaikkajätettä, vaikka osa materiaalista olisi kierrätettävissä.

Älylaitteiden lyhyt käyttöikä ei tue kestävää kehitystä
Laitteet kulkevat pitkän matkan valmistusmaista käyttömaihin. Tähän kuluu paljon energiaa, mutta taloudellisesti laitteet kannattaa valmistaa kaukomaissa, koska valmistuskustannukset ovat pienemmät.

Kaupan hyllyltä älykotiin päästyään älylaitteen käyttöikä ei ole kovin pitkä. Tuotteet vikaantuvat herkästi ja valmistaja saattaa lakata tekemästä laitteeseen päivityksiä 2-3-vuoden jälkeen laitteen valmistuksesta. Päivittämättömästä laitteesta tulee turvaton ja näin ollen käyttökelvoton. Tämä ei lisää kuluttajien luottamusta tuotteiden laatuun. Laitteiden lyhytikäisyys kuitenkin pakottaa kuluttajia tekemään jatkuvasti uusia hankintoja.

Kodin elektroniikkalaitteet voivat olla suurikokoisia ja vievät paljon tilaa kierrätyksessä. Laitteita on haastava purkaa osiin ja osia on näin hankala uudelleen käyttää. Älylaite joutuu usein siis jätteeksi sellaisenaan. Elektroniikkajätteen määrä kasvaa koko ajan. EU:ssa syntyy noin kymmenen miljoonaa tonnia tietokonejätettä vuodessa.

Vastauksena kuluttajien ärsytykseen EU:n sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta on esittänyt parlamentille päätöslauselmaa, jonka tarkoitus on pidentää tuotteiden käyttöikää ja parantaa korjattavuutta. Tämä helpottaisi myös jätteen määrää.